Octavius. Niin, minä olen idiootti, Jack. Jospa olisit kuullut hänen äänensä ja nähnyt hänen kyyneleensä! Minä olen valvonut koko yön ajatellen niitä. Jos hän olisi moittinut minua, olisin kestänyt sen paremmin.
Tanner. Kyyneleitä! Se on vaarallista. Mitä hän sanoi.
Octavius. Hän kysyi minulta kuinka saatoin nyt ajatella muuta kuin hänen rakasta isä-vainajaansa. Hän tukahdutti nyyhkytyksen — (hän masentuu).
Tanner (taputtaen häntä selkään). Koeta kestää se miehen tavoin, Tavy, vaikka sinusta tuntuisikin kuin olisit aasi. Se on sitä vanhaa peliä. Hän ei ole väsynyt vielä leikkiin sinun kanssasi.
Octavius (kärsimättömästi). Oh, elä puhu tyhmyyksiä aina, Jack. Luuletko tosiaankin että tuo sinun iän ikuinen ontto kyynillisyytesi ollenkaan kykenee käsittämään hänen kaltaistaan luonnetta.
Tanner. Hm! Sanoiko hän muuta?
Octavius. Sanoi. Ja siksi juuri minä asetankin sekä hänet että itseni sinun pilkattavaksesi kertomalla siitä.
Tanner (katuvana). Ei pilkattavaksi, hyvä Tavy, ei totta tosiaankaan. No, vähät siitä. Jatka.
Octavius. Hänen velvollisuudentuntonsa on niin harras, niin täydellinen, niin —
Tanner. Niin on. Jatka.