Ei vallan kaukana pohjoispuolella sitä paikkaa, missä korkea tie kulkee Malagan ja Granadan välisen rautatien tunnelin yli, on yksi Sierra vuoriston amfiteaattereita. Edestäpäin katsoen näkee hiukan oikealla, jyrkänteen edessä romantillisen luolan, joka oikeastaan on autioksi jäänyt kaivos, ja vasemmalla pienen kukkulan, josta voi vartioida tietä, joka kulkee pitkin amfiteaatterin vasenta reunaa, ja jonka korkeimpia osia multavallit tukevat ja siellä täällä joku kiviholvi. Kukkulalla, katsellen tietä seisoo mies, joka on joko espanjalainen tai skotlantilainen. Luultavasti espanjalainen, koska hän on puettu espanjalaiseen vuohenpaimenen pukuun ja näkyy olevan Sierra Nevadassa kuin kotonaan. Mutta hyvin hän on muutoin skotlantilaisenkin näköinen. Rinteellä lähellä luolaa on tusinan verran miehiä loikoillen mukavasti hiipuvan, lakastuneista lehdistä ja risuista palaneen valkoisen tuhkan ympärillä. Heidän kasvojensa ilmeestä näkee että he pitävät itseään taiteellisen näköisinä roistoina, jotka kunnioittavat Sierraa käyttämällä sitä vaikuttavana taustana. Itse asiassa he eivät ole taiteellisen näköisiä, ja vuoristo sietää heidän läsnäoloaan samalla lailla kuin jalopeura sietää syöpäläisiä. Englantilainen poliisi tai köyhäinhoidon tarkastaja tuntisi heti, että siinä on valikoima maankiertäjiä ja vahvaruumiisia kerjäläisiä.

Tämä kuvaus heistä ei ole kokonaan ylenkatseellinen. Jokainen, joka on järjellisesti tarkannut maankiertäjiä tai käynyt katsomassa vaivaistalon tanakkaa holhokkia, myöntää, että meidän yhteiskunnalliset hylkiömme eivät kaikki ole juoppoja tai velttiöitä. Muutamat heistä ovat henkilöitä, jotka eivät sovellu siihen luokkaan mihin he ovat syntyneet. Aivan samat ominaisuudet, jotka tekevät sivistyneestä herrasmiehestä taiteilijan, voivat tehdä sivistymättömästä työmiehestä vankkaruumiisen kerjäläisen. On miehiä, jotka avuttomina vajoavat vaivaistaloihin siitä syystä että he eivät kelpaa mihinkään, mutta on myöskin semmoisia jotka joutuvat sinne siksi että he ovat kyllin viisaita ollakseen välittämättä yhteiskunnallisista tavoista (eivätkä liion katso veronmaksajien etuja), jotka vaativat ihmistä tekemään raskasta ja huonosti palkattua työtä, vaikka hän yhtä hyvin voisi marssia vaivaistaloon ilmoittaen olevansa lopen köyhä henkilö ja lain nojalla vaatia hoitajia ruokkimaan, pukemaan ja suojustamaan häntä paljoa paremmin kuin hän itse olisi voinut ruokkia, pukea ja suojustaa itseään ilman suuria ponnistuksia. Kun mies, joka on syntynyt runoilijaksi, kieltäytyy istumasta kauppiaan konttorissa ja näkee nälkää ullakkokamarissa, eläen köyhän vuokraemäntänsä, tai ystäviensä ja sukulaistensa kustannuksilla, ennemmin kuin rupeaa työhön vasten taipumustaan, taikka kun hieno neiti, siitä syystä että hän on hieno neiti, ennemmin kärsii äärimmäisintä loisen riippuvaisuusasemaa, kuin rupeaa kokiksi tai sisäköksi, niin annamme heille anteeksi. Samanlaiseen anteeksisaantiin ovat tanakkaruumiinen kerjäläinen ja hänen vaelteleva hengenheimolaisensa, maankiertäjä, oikeutetut.

Paitsi sitä, jotta mielikuvituksella varustettu mies voisi saada elämänsä jotakuinkin siedettäväksi, täytyy hänellä olla aikaa kertoa itselleen tarinoita, ja semmoinen asema että se soveltuu haaveelliseksi dekoratsiooniksi. Karkea työ ei tarjoa semmoista asemaa. Me käytämme hirvittävässä määrässä väärin työntekijöitämme. Kun sitten joku kieltäytyy antamasta itseään käyttää väärin, ei meillä ole oikeutta sanoa että hän kieltäytyy rehellisestä työstä. Olkaamme rehellisiä tässä kysymyksessä, ennenkuin jatkamme näytelmäämme, jotta voimme nauttia siitä ilman tekopyhyyttä. Jos me olisimme ajattelevia, etäälle näkeviä ihmisiä, neljä viidettäosaa meistä menisi suoraa päätä vaivaistaloon ja särkisi siten koko yhteiskunnallisen järjestelmän palasiksi, saaden aikaan erittäin hyödyllisiä ja uudestaan rakentavia seurauksia. Syy miksi emme tee niin on siinä, että teemme työtä niinkuin mehiläiset ja muurahaiset, vaistosta tai tavasta, emmekä siksi että mietimme asiaa ollenkaan. Siitäpä syystä, kun ilmaantuu mies, joka sekä voi että tahtoo tuumia ja joka sovelluttaen Kantin oppia menettelyynsä, voi syystä sanoa meille: "Jos jokainen tekisi niinkuin minä, täytyisi maailman muuttua elinkeinoihin nähden sekä hävittää orjuus ja kurjuus, jotka ovat olemassa ainoastaan siitä syystä että kaikki tekevät niinkuin te teette" — silloin kunnioittakaamme tuota miestä ja tuumikaamme vakavasti eikö olisi syytä seurata hänen esimerkkiään. Vahvaruumiinen, selväjärkinen kerjäläinen on juuri semmoinen mies. Jos hän olisi herrasmies, joka käyttäisi kaiken kykynsä hankkiakseen itselleen eläkkeen tai laiskanviran sen sijaan että hän rupeisi katulakaisijaksi, ei kukaan ihminen moittisi häntä siitä johtopäätöksestä, johon hän on tullut, nimittäin että jos ihmisellä on vara valita tahtooko hän elää pääasiallisesti yhteiskunnan kustannuksella, vaiko antaa yhteiskunnan elää hänen kustannuksellaan, olisi hulluutta valita se mikä hänelle personallisesti olisi suurempi paha.

Ajatelkaamme siis Sierran maankiertäjiä ilman ennakkoluuloja, myöntäen iloisesti että meidän tarkoituksemme — lyhyesti sanoen, olla rikkaita herrasmiehiä — on jotensakin sama kuin heidänkin, ja eroitus asemassamme ja menettelytavassamme on vallan satunnaista laatua. Pari kolme heistä ehkä on sitä laatua, että olisi viisainta surmata heidät ystävällisellä ja rehellisellä tavalla. On näet olemassa kaksijalkaisia aivan kuten nelijalkaisiakin, jotka ovat liian vaarallisia saadakseen kuljeksia ilman kahleita ja kuonokoppaa, eikä voi vaatia että toiset ihmiset tuhlaavat elämänsä vartioidakseen heitä. Mutta koska yhteiskunnalla ei ole rohkeutta surmata heitä, ja koska se ottaessaan heidät kiinni ainoastaan asettaa heidät kaikenlaisten taikauskoisesti sovittavien kidutus- ja alentamismenojen alaisiksi ja sitten päästää heidät taas irralleen enentyneillä mahdollisuuksilla pahuuteen, on juuri yhtä onnellista, että he ovat valloillaan Sierrassa, sekä semmoisen päällikön käsissä, joka näyttää siltä kuin hän ärsytettäessä ehkä voisi määrätä heidät ammuttaviksikin.

Tämä päällikkö, joka istuu keskellä ryhmää neliskulmaisella, louhoksesta otetulla kivellä, on pitkä, voimakas mies, nenä papukaijamainen, tukka kiiltävän musta, suippoparta, viikset ylöspäin käännetyt ja koko olennossa mefistomainen teeskentely, joka on jotenkin vaikuttavaa, siitä syystä ehkä, että ympäristö täällä sallii suurempaa kerskailemista kuin Piccadillyllä, tai ehkä siksi että miehessä samalla on jotain tunteellista, joka antaa hänelle juuri sen verran miellyttäväisyyden vivahdusta, että voi suoda anteeksi tahallisen tekotaiteellisuuden. Hänen silmänsä ja suunsa eivät ole ollenkaan rosvomaiset, hänellä on miellyttävä ääni ja sukkela järki, ja ainakin hän näyttää vahvimmalta mieheltä joukossa, lieneekö sitten vai ei. Ainakin hän on parhaiten ravittu ja parhaiten puettu ja parhaiten harjoitettu. Se seikka että hän puhuu englannin kieltä, ei hämmästytä, huolimatta espanjalaisesta ympäristöstä, sillä lukuunottamatta yhtä miestä, joka näyttää juoppouden turmelemalta härkätaistelijalta ja toista, joka selvästi on ranskalainen, ovat kaikki muut joko lontoolaisia tai amerikkalaisia. Siitä syystä he tässä viittojen ja sombrerojen maassa käyttävät enimmäkseen kuluneita päällystakkeja, villaisia kaulahuiveja, kovia, pyöreitä hattuja ja likaisia ruskeita hansikkaita. Ainoastaan ani harvat pukeutuvat johtajansa mukaisesti, jonka leveä, kukonhöyhenellä koristettu sombrero ja laaja, pitkävartisiin saappaisiin asti ulottuva viitta ovat niin epäenglantilaisia kuin suinkin. Ei kukaan ole asestettu, ja ne joilla ei ole hansikkaita, työntävät kätensä syvälle taskuihin, sillä heidän kansallinen uskonsa sanoo, että ulkoilma varmaankin on vaarallisen kylmää näin yön suussa. (Nyt on niin lämmin ilta kuin kukaan järkevä mies voi toivoa).

Paitsi juoppoa härkätaistelijaa ei koko seurueessa ole muuta kuin yksi, joka näyttää olevan vanhempi kuin noin kolmekymmentä kolme vuotta. Hän on pieni punapartainen, heikkosilmäinen, huolestuneen näköinen mies, joka näyttää rahapulassa olevalta ammattilaiselta. Hän on ainoa, jolla on päässä iso hattu. Se hohtaa auringonlaskussa kuuden pencen patentti kiillokkeesta, jota nähtävästi on usein käytetty, joka kerta aikaansaaden entistä pahempia seurauksia hatturaunion pinnalla, jota sen piti parantaa. Hänellä on selluloidi kaulus ja mansetit, ja hänen ruskea, samettikauluksinen päällystakkinsa on vielä välttävässä kunnossa. Hän on ennen kaikkia seurueen kunnioitettava jäsen ja iältään varmaan yli neljänkymmenen, ehkä yli viidenkymmenen. Hän istuu oikealla puolen johtajaa ja vastapäätä häntä johtajasta vasempaan päin on kolme miestä, joilla on punaiset kaulahuivit. Yksi näistä on ranskalainen. Toiset kaksi ovat molemmat englantilaisia, toinen väittelyyn valmis, juhlallinen ja itsepäinen, toinen hurja ja pahanilkinen.

Johtaja, heittäen komeasti viittansa kulman vasemman olkansa yli, nousee puhumaan heille. Kättentaputukset, joilla häntä tervehditään, osoittavat että hän on suosittu puhuja.

Päällikkö. Ystävät ja rosvotoverit. Minulla on ehdoitus tähän kokoukseen. Me olemme nyt viettäneet kolme iltaa keskustelemalla kysymyksestä: kellä on enemmän personallista rohkeutta, anarkisteillako vai sosialidemokraateilla? Me olemme syventyneet anarkismin ja sosialidemokratian periaatteisiin. Anarkiaa on oivallisesti edustanut meidän ainoa anarkistimme, joka ei tiedä mitä anarkia merkitse (naurua) —

Anarkisti (nousten). Yksi säännöistä, Mendoza, sanoo —

Mendoza (kovasti). Ei helkkarissa! Viimeinen sääntösi vei puoli tuntia. Ja paitsi sitä anarkistit eivät usko sääntöihin.