Mendoza (seuraajilleen). Hyvät herrat, tämän päivän toimet ovat lopussa. Menkää minne haluatte aamuun asti.
Rosvot asettuvat ryhmiin laiskasti. Muutamat menevät luolaan. Toiset jäävät istumaan tai asettuvat maata taivasalle. Jotkut ottavat esiin korttipakan ja astuvat tielle päin. He tietävät että moottorivaunuissa aina on lyhdyt, jotka voidaan kääntää valaisemaan korttipeliä.
Straker (huutaen heille). Seis siellä! Ei saa ruveta rehkimään moottorivaunun kanssa, kuuletteko?
Mendoza. Ei ole pelkoa, herra kuljettaja. Ensimmäinen moottorivaunu, jonka anastimme, paransi meidät siitä taudista.
Straker (huvitettuna). Kuinka niin?
Mendoza. Se vei kolme urhoollista toveriamme, jotka eivät osanneet sitä seisahduttaa, Granadaan ja kaatoi heidät suoraan poliisiaseman eteen. Sen perästä emme koskaan koske niihin turvautumatta kuljettajan apuun. Puhelemmeko hiukan kaikessa rauhassa?
Tanner. Tietysti, tietysti.
Tanner, Mendoza ja Straker istuutuvat turpeille tulen ääreen. Mendoza kohteliaasti luopuu presidentti-oikeudestaan, joka sallii hänen istua neliskulmaisella kivellä, ja laskeutuu istumaan maahan, kuten hänen vieraansakin.
Mendoza. Espanjassa on aina tapana siirtää asiahommat seuraavaan päivään, ja paitsi sitä te olette saapuneetkin konttori-ajan jälkeen. Mutta jos kumminkin mieluummin haluaisitte sopia lunnaista heti, olen nöyrin palvelijanne.
Tanner. Huomenna ennätetään. Olen kyllin rikas maksamaan järjelliset vaatimukset.