Tanner. Kuinka teidän kaltaisenne viisaan miehen kannattaa paimentaa tuollaista laumaa ja syöttää heille viikuna-kaktuksia ja paistettuja kaniineja? Olen nähnyt paljoa tyhmempien ja aivan varmaan paljoa vähemmän rehellisten miesten istuvan Savoy hotellissa syömässä foi gras'ia ja juomassa samppanjaa.
Mendoza. Ooh! Ne ovat kaikki ennen syöneet kaniinipaistia, aivan niinkuin minä taas kerran tulen istumaan Savoyssa. Muutoin olen siellä jo ennen ollutkin — viinurina.
Tanner. Viinurina! Te hämmästytätte minua!
Mendoza (miettivästi). Niin — minä Sierran Mendoza, olin viinurina. Siitä ehkä johtuu yleiskansallisuuteni. (Äkkiä ja painavasti). Kerronko teille elämäni tarinan?
Straker (levottomana). Ellei se ole kovin pitkä, vanha veikko —
Tanner (keskeyttäen hänet). Tsh! Te olette poroporvarillinen, Henry, ilman vähääkään romantiikkaa. (Mendozalle). Te herätätte minussa mitä syvintä mielenkiintoa, herra presidentti. Elkää välittäkö Henrystä, hän voi panna maata.
Mendoza. Nainen, jota rakastin —
Straker. Aa, se on rakkausjuttu. Hyvä on. Jatkakaa. Minä vain pelkäsin että kertoisitte itsestänne.
Mendoza. Itsestäni! Itsestäni olen luopunut hänen tähtensä. Siksi olen täällä. Vähätpä siitä. Koko maailmasta olen luopunut hänen tähtensä. Hänellä oli, sen vannon, ihanin tukka mitä ikinä olen nähnyt. Hänessä oli veitikkamaisuutta, hänessä oli viisautta, hänen keittotaitonsa oli täydellinen ja hänen kiihkeä luonteensa teki hänet epävakavaksi, aavistamattomaksi, vaihtelevaiseksi, oikulliseksi, julmaksi, sanalla sanoen lumoavaksi.
Straker. Sankaritar kuuden shillingin romaanissa, paitsi keittotaitoa. Hänen nimensä oli lady Gladys Plantagenet, eikö niin?