Tanner. Te uhraatte uranne monomanian tähden.
Mendoza. Sen tiedän.
Tanner. Te ette tiedä. Ei kukaan mies tekisi semmoista rikosta itseään kohtaan, jos hän todella ymmärtäisi mitä hän tekee. Kuinka voitte katsella näitä majesteettisia vuoria, tätä korkeata taivasta, kuinka voitte hengittää tätä hienon viileätä ilmaa ja samalla puhua kuin kirjailija-narri jossakin Bloomsburyssä?
Mendoza (pudistaen päätään). Sierra ei ole sen parempi kuin Bloomsburykään, kun se on kadottanut uutuuden viehätyksen. Paitsi sitä nämä vuoret herättävät unelmia naisista — naisista, joilla on komean loistava tukka.
Tanner. Louisasta, toisin sanoin. Ne eivät tule herättämään minussa mitään unelmia naisista. Minun sydämeni on terve.
Mendoza. Elkää kehuko ennen aamua. Tämä on omituinen unelmien maa.
Tanner. No, saadaan nähdä. Hyvää yötä. (Hän laskeutuu maahan nukkuakseen).
Mendoza huoahtaen seuraa hänen esimerkkiään ja muutaman minuutin ajan on rauha Sierrassa. Sitten Mendoza äkkiä nousee istumaan ja sanoo rukoilevasti Tannerille —
Mendoza. Sallikaa minun lukea edes pari riviä teille ennenkuin nukutte. Tahtoisin kovin mielelläni kuulla teidän arvostelunne.
Tanner (unisesti). Lukekaa. Minä kuuntelen.