PUNAINEN LIPPU JA MUSTA LIPPU.
Uskotteko nyt lopultakin, oi typerät brittiläiset, saksalaiset ja ranskalaiset patriootit, mitä sosialistit ovat teille sanoneet jo monet vuodet, nim. että teidän Union Jackinne ja trikolorinne ja Keisarilliset kotkanne ("missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat") ovat vain leluja, jotka huvittavat teitä, ja että maailmassa on tästä pitäen oleva vain kaksi todellista lippua, kansanvaltaisen sosialismin punainen lippu ja kapitalismin musta lippu, Jumalan lippu ja Mammonan lippu? Mitä maallista tai taivaallista hyvää tulee siitä, että narri ampuu toisen narrin? Päivänselvää on, että jos annamme käsitellä kapitaaliamme yksityisen ihmisen itsekkyyden mukaan, niin hän lähettää sen sinne, missä palkat ovat alhaiset ja työläiset orjuudessa ja nöyriä, toisin sanoen, niin monen sadan peninkulman päähän kuin mahdollista sivistyksen ammattijärjestöistä ja ammattijärjestöjen säätämistä palkoista ja eduskuntien työläispuolueista. Ja Saksa syöksee maailman sotaan siitä syystä, että saisi tilaisuuden tuottaa itselleen häpeää muutamista kumiplantaasheista, joita sen puhujat ja sanomalehtimiehet runollisesti nimittävät "paikaksi auringossa". Kun noudatatte sosialistien neuvoa pitäen pääomanne tarkoin kansallisen kontrollin alaisena ja säästäen shrapnellinne tuhlareille, jotka eivät vain omalta osaltaan riistää varoja maansa teollisuuden palveluksesta, vaan tahtovat tehdä myöskin lapsistaan ja lastensa lapsista itsensä kaltaisia joutavia tuhlareita, silloin huomaatte, ettei meidän pääomastamme joudu penniäkään ulkomaille, niin kauan kuin Britanniassa on yksikään slummi puhdistettavana ja uudelleen rakennettavana tai yksikään nälkäinen, repaleinen ja oppimaton brittiläislapsi ravittavana, vaatetettavana ja opetettavana.
RAUHAN LIITTO.
Mutta lännessä en huomaa mitään voittamatonta estettä rauhansopimukselle laajimmassa merkityksessä. Tämä sota on tasoittanut tietä, jos saan käyttää sanaa "tasoittaa" kuvatakseni menettelyä, jossa tapaa niin vähän kohteliaisuutta ja niin paljo shrapnelleja. Saksa on nyt oppinut — ja tämä opetus oli ilmeisesti tarpeen, vaikka se olisikin ollut päivänselvä järkevästi hallitulle kansalle — että rynnäkköihin ja ammuntaan jouduttaessa se menettää viipymättä kaikki korkean sivistyksensä suomat edut, koska Ranska ja Englanti, olivatpa ne sitten sivistyneitä tai sivistymättömiä, voivat rynnätä ja ampua yhtä hyvin tai paremminkin kuin se; ja jos käydään käsiksi pistimiin ja miekkoihin, niin näiden puoliraakalaiset turko- ja gurkha-orjat pystyvät hakkaamaan Preussin kaartin kappaleiksi siitä huolimatta, että Wagnerin musiikki vie ehdottomasti voiton heidän musiikistaan. Ottakaamme sitten Ranska käsiteltäväksi. Se ei uneksikaan voivansa taistella Saksaa ja Englantia vastaan omin neuvoin. Eikä Englanti voisi taistella Ranskaa ja Saksaa vastaan tekemättä uhrausta, joka olisi yhtä tuhoisa kuin järjetönkin. Siis meillä on tarpeelliset alkuehdot rauhanliiton luomiseksi näiden kolmen maan kesken; sillä jos yksi niistä rikkoisi sen, voisivat molemmat toiset saada sen katumaan tekoaan, ja moisissa olosuhteissa ei se luultavasti rikkoisikaan sitä. Jos nykyinen sota päättyy siten, että ranskalaiset valloittavat takaisin Elsassin ja Lothringin, niin sellainen liitto tulee vielä paljoa pysyväisempi; eipä silti, että Ranska voi pelkän valloituksen nojalla saada oikeutta pitää kumpaakaan maakuntaa vastoin niiden omaa tahtoa (mikä voitaisiin saada selville kansanäänestyksellä), mutta silloin olisi helppo jakaa sotakunnia Ranskan ja Saksan kesken, kun Ranska olisi voittanut takaisin laakerinsa ja opettanut Saksan antamaan vastustajalleen arvoa, hävittämättä kuitenkaan muistoa Saksan voittokulusta v. 1870. Ja jos sodan tuloksena olisi vielä sekin, että Saksan valtakunta järjestettäisiin uudelleen kansanvaltaiseksi ja Englannin kansa saisi maansa ulkomaanpolitiikan kansanvaltaisen valvonnan alaiseksi, niin tämä yhdistelmä kävisi suunnattoman paljoa helpommaksi ja lujemmaksi, puhumattakaan siitä, että se tulisi Amerikan yleisen tunteen mukaiseksi, mikä on tärkeätä liiton turvallisuuden ja arvon vuoksi.
PIKKUVALTIOIDEN ASEMA.
Sota on jo suuresti lisännyt erään tekijän arvoa, jota rauhanliitto tarvitsee avukseen. Pienemmät valtiot: Hollanti, Belgia, Sveitsi ja Skandinavian vallat, olisivat oman turvallisuutensa vuoksi liittyneet siihen milloin tahansa viimeksi kuluneiden neljänkymmenen vuoden aikana, jos sellaista olisi ollut olemassa, ja siten toteuttaneet Houston Chamberlainin unelman protestanttisesta pohjasta niin todelliseksi kuin sellainen unelma konsanaan voi tulla. Mutta sen taistelun jälkeen, minkä Belgia on äskettäin suorittanut, voivat pikkuvaltiot liittyä siihen varmoina siitä, että niitä kohdellaan melkoisella arvonannolla sotilaallisina tekijöinä; sillä Belgia voi nyt väittää pelastaneensa Europan omin voimin. Saksa on saanut tehdä sen varsin ikävän huomion, että vaikka iso mies kykeneekin voittamaan pienen miehen, niin voittaja saattaa kuitenkin joutua katumaan rauhan rikkomista, jos tuo pieni mies taistelee oikein tarmonsa takaa. Eipä edes suurvaltainkaan taisteluissa ole voitto vielä, mikäli tähän asti on taisteltu, aina kallistunut suurten armeijain puolelle. Jos Kaiserilla olisi ollut pari miljoonaa miestä vähemmän, niin hän olisi kenties käyttänyt niitä huolellisemmin ja suoriutunut paremmin.
Silti en suinkaan kannata pikkuvaltioita sellaisinaan, ja vastustan jyrkästi sitä mielipidettä, että me olisimme missään suhteessa velvolliset ryhtymään harhaileviksi ritareiksi puoltaen niitä suurilta. Ne ovat enimmäkseen joko parantumattoman sotaisia itse, kuten Montenegro, tai pysyviä kiusauksia suurvalloille, kuten Bosnia ja Herzegovina. Ne tekevät rajat moninkertaisiksi, mistä on vain harmia, ja lisäävät vain kieliä, jotka ovat tuottaneet sekaannusta Baabelin tornin ajoilta asti. Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen ja Etelä-Amerikan hajavaltojen jyrkkä vastakohtaisuus tässä suhteessa on rauhanystävien kannalta katsoen pätevä syy puoltaa pohjan yhtenäisyyttä. Suuria valtiollisia yhtymiä voi vastustaa vain sen syyn nojalla, että ne muodostavat tavattoman vaarallisia itsevaltiuksia. Mutta toisiinsa liittyneinä kansanvaltaisina ryhminä ne ovat maailman parhaita naapureita. Federatiivinen kansanvaltainen Venäjä olisi yhtä luotettava virkaveli kuin Amerikka; federatiivinen kansanvaltainen Saksa olisi yhtä miellyttävä seuralainen kuin Sveitsi.
BELGIAN VAATIMUKSET.
Mitä tulee Belgian erikoistapaukseen, ovat sen vaatimukset uudessa järjestelyssä yksinkertaiset. Jos teemme rauhan pudistamatta Belgiaa kokonaan saksalaisista, joudumme joko tappiolle tai häpeään. Ja sellaiseen hyvitykseen, minkä rahallinen korvaus voi tuottaa Belgialle, ei ole velvollinen vain Saksa, vaan myöskin Britannia, Ranska ja Venäjä. Belgia on joutunut puristuksiin allianssin ja ententen väliin, juuri nämä kaksi Europan rauhan uhkaa tuottivat tuhon päivän; ja koska Belgian sankarillinen vastarinta oli ententelle eduksi allianssia vastaan, niin on myöskin entente kaikkein suurimmassa määrin velvollinen korvaamaan vahinkoja, jotka ovat korvattavissa.