Tämän papaijapuun juurella tiesin varmasti tapaavani Paulin, kun hän tuli minun puolelleni. Eräänä päivänä tapasinkin hänet siellä syvästi alakuloisena ja jouduin siellä hänen kanssaan puheluun, jonka tahtoisin kertoa teille kokonaisuudessaan, jollette jo ikävysty pitkistä poikkeemisistani, jotka sentään ikäni ja näiden viimeisten ystävyydenosotusten takia suonette mulle anteeksi. Kerron sen teille kaksinpuhelun muodossa, jotta voitte arvostella tämän nuorukaisen tervettä luonnollista järkeä; ja teidän lienee helppo tehdä erotus puhujain välillä hänen kysymystensä ja minun vastausteni sisällöstä. Hän sanoi minulle:
"Minä olen suuressa tuskassa. Neiti de La Tourin lähdöstä on jo kulunut kaksi vuotta ja kaksi kuukautta, emmekä puoleen yhdeksättä kuukauteen ole saaneet häneltä mitään tietoja. Hän on rikas ja minä köyhä; siis lienee hän jo minut unhottanut. Olen aikonut minäkin astua laivaan ja purjehtia Ranskaan palvelemaan siellä kuningasta ja siten perustamaan onneni; ja kun kerta olen tullut suureksi herraksi, ei neiti de La Tourin isotäti ole kieltävä minulta nepaimensa kättä."
*Vanhus.*
Oi ystäväni! Ettekö itse ole sanonut mulle olevanne alhaista syntyperää?
*Paul.*
Äitini on niin mulle sanonut; minä en puolestani tiedä mitä syntyperällä tarkotetaan. En ole koskaan havainnut, että olisin kehnompi muita, tai että muut olisivat minua paremmat.
*Vanhus.*
Syntyperänne alhaisuus sulkee teiltä Ranskassa tien korkeihin virkoihin. Ja mikä vielä pahempi on, se estää teitä pääsemästä mihinkään arvokkaaseen virkaluokkaan.
*Paul.*
Mutta olettehan itse minulle monet kerrat lausunut, että syy Ranskan mahtavuuteen oli se seikka, että halvinkin alamainen voi siellä saavuttaa kaikki mitä halusi, ja olette myös luetellut minulle paljon kuuluisia miehiä, jotka pienistä oloista lähteneinä ovat tuottaneet isänmaalleen kunniaa. Tahdoitteko siis vain masentaa rohkeuttani?