"Sehän on itsestään selvää, herra drotsi! Siitä olen kyllä huolehtinut. Me olemme kaikki ihmisiä, ja elköön puuttuko ruumiiltamme lepo ja virkistys, kun sielun tulee olla valmiina hyviin tekoihin. Olkaa hyvä ja istukaa! Ja jos sallitte niin on täällä myöskin paikka aseenkantajallenne. Ei pidä sitoa kyntävän härän suuta, ja ihminen — no niin, ihminen on nyt myöskin ihminen", lisäsi hän nopeasti, kun ei sen syvämietteisempi huomautus johtunut hänen mieleensä.
Drotsi Pietari hymyili linnanvoudin huonosti sattuville sukkeluuksille ja istuutui pöytään. Skirmen asettui nöyrästi seisomaan hänen tuolinsa taakse ja punastui kun kohtelias linnanvouti osoitti tyhjää paikkaa drotsin vieressä.
"Istu vain, Skirmen!" sanoi drotsi Pietari ystävällisesti, — "täällä me emme ole hovissa".
Skirmen totteli ja istuutui tuolin laidalle. Hän oli totutun tapansa mukaan nöyrästi vaiti kun vanhemmat puhuivat ja piti tarkasti silmällä mitä herransa tarvitsi, ollakseen valmis auttamaan.
"Teidän tärkeät vankinne, hyvä Paul Hvit, tyytyvät siis ilman vihaa ja katkeruutta kohtaloonsa" — sanoi drotsi Pietari. "Se ilahduttaa minua. Huolimatta heidän hirveästä erehdyksestään, on heillä molemmilla kuitenkin erinomaisia, niin melkein suuria ominaisuuksia. On ollut aivan surullinen velvollisuus riistää heiltä vapaus niin kauaksi aikaa. Mutta minä tiedän, että te ette ole tehnyt heidän vankeuttaan pahemmaksi kuin on tarpeellista."
"Minä olen täsmälleen seurannut teidän määräyksiänne, herra drotsi ja — luulenpa tuntevani hiukan maailmaa ja ihmisiä. Se vanki, jota kohdellaan hyvin, ajattelee vähiten pakenemista. Nyt saamme nähdä onko yksinäisyys saanut heidät taipuvaisiksi. Jos he ovat vastahakoisia ja te tahdotte, että heitä kohdellaan kovemmin, niin voi sekin tapahtua. Minä olen vain halpa palvelija, ja mihin minua käsketään sen toimitan henkilöstä välittämättä. Ihminen, sanoi minun unohtumaton oppimestarini Horsensissa — Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen — ihminen ei aina siedä hyviä päiviä."
Nyt astui paksu, pyöreäposkinen kyökkimestari sisään ja asetti vadin pöydälle. Drotsi Pietari katseli häntä ja säpsähti, mutta vaikeni kunnes hän taas oli mennyt ulos.
"Onko teillä ollut kauankin luonanne tämä kyökkimestari, hyvä Paul Hvit?" kysyi hän, "ja oletteko te varma hänen uskollisuudestaan?"
"Hän on palvellut minun luonani viime vuoden toukokuusta asti", vastasi linnanvouti, "ja minä tuntisin huonosti ihmiset, jos voisin epäillä hänen uskollisuuttaan, hän huolehtii keittiöstään, eikä välitä mistään muusta koko maailmassa. Aina hän vain laulaa ja ilvehtii keittiössä eikä puhu milloinkaan yhtä totista sanaa. Jos kaikki väkeni olisivat hänen laisiaan, niin minä voisin nukkua turvallisesti, vaikka minulla olisikin keisareita ja kuninkaita vahdittavina. Minä uskon niinkuin jo sanoin, tuntevani vähän maailmaa ja ihmisiä. Herra drotsi! Onko teillä jotakin erikoista syytä epäillä kyökkimestarini uskollisuutta, jalo herra?"
"Ei erityisesti", sanoi drotsi, "mutta pitäkää häntä tarkasti silmällä! Ehkä se oli vain sattuma, mutta minä näin hänet viime vuonna vähää ennen Danehoven alkua Melfartissa, Henner Friserin majatalossa, matkaseurassa, johon ei kuulunut valtakunnan ja kruunun erikoisia ystäviä."