Samassa ratsasti kuningas seurueineen paikalle. Muutamat metsästäjistä olivat ottaneet kiinni pakenevat tytöt ja tuoneet heidät vangittuina kuninkaan seurueen keskeen. Kaikki katselivat heitä ihmetellen. Siinä kuutamossa seisoessaan he muistuttivat satujen prinsessoita; talonpoikaistytön puku ei voinut salata heidän hienoa ihoansa ja harvinaista kauneuttansa; pitempi heistä, joka samalla näytti olevan vanhempi, piteli ikäänkuin suojellen pienempää, hyvin levottoman näköistä tyttöä kädestä; hän oli itse kalpea ja tyyni. Syvän tuskan valtaamana hän katseli kuollutta asemiestä, eikä näyttänyt huomaavan ympärillä olijoita. Nuorempi tyttö näytti sekä pelästyneeltä että uteliaalta; vaikka hän ei enää ollut lapsi, hän näytti olevan seitsemän- tai kahdeksantoistavuotinen, käyttäytyi hän kuitenkin hyvin lapsellisesti: hän piiloutui itkien sisarensa taakse kuninkaalta ja hänen miehiltään, mutta sieltä hän kuitenkin hyvin jännitettynä tarkasteli komeasti puettuja ratsumiehiä.
"Astukaa esiin! Ketä te olette?" kysyi kuningas ja ratsasti heitä lähemmäksi.
Nuorempi piilottautui ja näytti aikovan paeta; mutta vanhempi piteli kiinni hänen kädestään ja kääntyi rauhallisesti kuninkaaseen, luoden häneen suurten tummansinisten silmiensä katseen: "Kuningas Eerik Eerikin poika!" sanoi hän. "Sinun vihollisesi lapset ovat sinun käsissäsi. Me olemme orpoja, kaikkien hylkäämiä. Ei kukaan koko Tanskassa uskalla ottaa meitä kattonsa alle — meidän viimeisen ystävämme ja suojelijamme ovat sinun miehesi murhanneet. Meidän isämme oli onneton, lainsuojaton Stig-marski" — —
"Marski Stigin tyttäret! Kuninkaanmurhaajan lapset!" huudahti kuningas, heittäen heihin kiukustuneen katseen. "Hm, te tahdoitte siis täydentää isänne pahanteon? Te kiertelette maita sala-ampujien ja kuninkaanmurhaajien kanssa" — —
"Me olemme viattomia, kuningas Eerik!" sanoi vanhin ja painoi kätensä sydämelleen, "Jumala suokoon sinulle anteeksi! Herran on kosto. — Me tahdomme vain pois sinun valtakunnastasi" — —
"Ja senvuoksi tahdoitte lähettää minut pois tästä maailmasta?" keskeytti kuningas hänet. "Viekää heidät Kallunborgin linnaan", sanoi hän metsästäjille. "Heidän asiaansa on tutkittava. Jos he ovat syyttömiä, saavat he poistua valtakunnasta. Viekää heidät pois! Minä en tahdo nähdä heitä." Näin sanoen hän käänsi hevosensa, päästäkseen näkemästä noita onnettomia tyttöjä, jotka silmänräpäyksen ajaksi olivat saaneet hänet vihansa valtaan.
Ei kukaan ollut suuremmalla osanotolla katsellut vangituita tyttöjä kuin Drotsi Åke. "Herra kuningas!" sanoi hän hiljaa "mitä syytä viattomilla tytöillä on" — —
"Siihenkö ettei nuoli tappanut ketään meistä?" keskeytti kuningas hänet nopeasti. "No niin, siihen lienevät he olleet syyttömät. Suden penikoihin ei ole luottamista. Heitä kohdeltakoon oikeuden mukaisesti. — Pois täältä!"
"Antakaa minun kuitenkin saattaa heidät, herra kuningas", alkoi Åke taas puhua. "Jos ritarintyttäret viedään vankilaan, niin sallittakoon heille kuitenkin ritarillinen suojelus matkalle."
"Hyvä on, te seuraatte heitä, drotsi!" vastasi kuningas ääneen. "Heitä on kohdeltava ritarillisella kunnioituksella. Te vastaatte heistä kunniasanallanne." Näin sanoen kuningas kannusti levotonta ratsuaan ja ajoi nelistäen pois marskin ja ruotsalaisten herrojen kanssa. Muu seurue ratsasti hiukan jälempänä, lukuunottamatta drotsia ja neljää metsästäjää.