TANSKAN PRINSSI OTTO
Kirj.
B. S. Ingemann
Suomentanut
Maija Halonen
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava 1917.
Edellinen osa.
ENSIMÄINEN LUKU.
Oli tyyni kesäkuun ilta, kolme päivää jälkeen pyhän Knuut marttyyrin ja kuninkaan suuren juhlan v. 1333. Holbekin kihlakunnan rajalla, erään vesimyllyn kohdalla, yhtyi kaksi sivutietä Holbekista ja Kallundborgista siihen leveään maantiehen, joka johti eteläiseen Själlantiin. Tien risteyksessä oli ränsistynyt puinen ristiinnaulitun kuva sekä sankarinkokoinen, kömpelösti hiekkakiveen hakattu, ja kuihtuneilla ruiskukkaseppeleillä koristettu, kruunupäinen pyhän Knuutin kuvapatsas. Lähiseudun maalaiskukkojen iltakellojen soidessa polvistui täällä joukko kerjäläisiä ja köyhää työväkeä, päähineet ja repaleiset hatut silmille vedettyinä. Monet huokasivat niin syvään, että olisi luullut heidän tahtovan liikuttaa kivipyhimykset liikkeelle, ja muutamien huulilta kajahteli rukous maan suojeluspyhimykselle niin äänekkäänä ja kiihkoisana kuin olisivat he uskoneet hänen olevan kuuron tai hyvinkin kaukana. "Pyhä Knuut kuningas! Rukoile meidän puolestamme taivaan Herraa ja pyhää neitsyttä!" rukoili vanha, harvinaisen komea talonpoika, jonka valkea tukka sileänä valahti laihtuneille poskille, hänen painaessaan yhteenliitettyjä käsiään rintaansa vasten. "Elä anna meidän joutua eksyksiin näiden monien ankarien herrojen joukossa!" jatkoi hän. "Elä salli meidän eläimiksi ja pedoiksi raaistua näinä onnettomina aikoina! Elä salli saksalaisen eroittaa sitä minkä Jumala kaikkitietäväisyydessään on yhteenliittänyt!"
"Aikooko saksalainen eroittaa sinut vaimostasi, ukkoseni!" kysyi hienonnäköinen nuori herrasmies, joka oli pysäyttänyt ratsunsa pyhimyskuvan ääreen, osoittaakseen myöskin sille kunnioitustaan, ja piteli hattua kädessään.