"Jumala suokoon minulle anteeksi jos tuomitsin teidät väärin!" vastasi prinssi, joka nyt itse kuitenkin oli lukenut nuo sanat. "Minä uhraisin mielelläni jälellä olevan hukkaankulutetun nuoruuteni, jos tietäisin tänä hetkenä erehtyneeni. Mutta onhan tarkoitus selvä — minä olen heidän mielestään vaarallinen kilpailija valtaistuimesta — kohtelevathan he jo tässä minua kuin heidän omaa vankiaan, häärätessään mitä minun pitää luvata heille ennenkuin tämä epäilyttävä vapaus minulle suodaan."
"Myönnän kyllä tuon kuulostavan loukkaavalta, jalo veljenpoikani", jatkoi lempeä kreivi. "Mutta se on vain muotoasia, joka katsottiin välttämättömäksi. Teidän herra veljenne pelkäsi itsekin näiden ehtojen loukkaavan teitä sekä saattavan teidät epäilemään hänen veljellistä luottamushan ja rakkauttaan; mutta hänen voimassaan ei ollut toimia toisin. Minä olen, kuten näette, itse sinetillä sulkenut sopimuskirjelmän, ja jos minulle olisi ollut mahdollista —"
"Lue nyt edelleen", kehoitti prinssi taas tyyntyneenä ja ojensi asiakirjan Sven Tröstille.
"Edelleen", luki Sven Tröst, "antakoon Slesvigin herttua Valdemar Tanskan prinssi Valdemarille sisarensa, prinsessa Helvigin, puolisoksi, ja myötäjäiset olkoot kaksikymmentäneljätuhatta markkaa sulaa hopeaa —"
"Täällä ei siis kaupitella vain minua ja minun oikeuttani ruhtinaana ja ihmisenä", huudahti prinssi Otto katkerasti, "vaan myöskin turvattoman naisen onnea ja pyhää sakramenttia".
"Tämän sopimuksen kautta yhdistyy molempien ruhtinaallisten henkilöiden vapaa kiintymys valtioiden ja valtakunnan onneen", vakuutti kreivi Juhana. "Mikä aiheuttaa teidän, minun muuten niin jalosti ja oikein ajattelevan sukulaiseni, katsomaan tätä askelta joukkojen tavallisella, epäluuloisella katseella, joka näkee vain itsekkäitä ja pikkumaisia tarkoituksia meidän säätyistemme henkilöiden jokaisessa liitossa."
"Te olette oikeassa, herra setä! Tämä on heidän molempien asia", sanoi prinssi. "Niin valtioviisaan rakkauden en usko suovan paljoakaan onnea! Suokoon Jumala että minä tässäkin olen erehtynyt. Kuulkaamme edelleen!"
Sittenkun Sven Tröst oli lukenut, että myötäjäiset osaksi olivat käytettävät Jyllannin ja Fyenin lunastamiseksi vieraiden panttiherrojen käsistä, ja mitenkä Valdemar sekä Holsteinin kreivit sitoutuivat molemminpuolin auttamaan sotaväellään, tuli hän erääseen kohtaan sopimuksessa, joka teki sellaisen vaikutuksen häneen itseensäkin, että hän valahti kalmankalpeaksi lukiessaan: Myöskään ei prinssi Valdemar saa puolustaa niitä, jotka murhasivat kreivi Geertin, vaan tulee hänen olla heidän vihollisensa ja kaikkien niiden, jotka tahtovat heitä puolustaa —
Sven Tröst päästi nyt asiakirjan kädestään: "Niilo eno hyljätty ja petetty!" huudahti hän. "Vanhurskas Jumala! Siinäkö suurten herrojen kiitollisuus! Senkö palkan saa mies, joka pelasti Tanskan vapauden ja kruunun!"
"Vaiti, houkkio!" kuiskasi ritari Stig hänen korvaansa ja tarttui kovasti hänen käsivarteensa. "Jos kreivi Henrik saa kuulla kuka sinä olet, niin sinut hirtetään huomenna sen mustalaisvarkaan kanssa." Hän kumartui nostamaan asiakirjan. "Suokaa minunkin sanoa vielä pari sanaa, herra prinssi", sanoi hän kovaa ja mahtavasti. "Sallikaa minun mainita teille niiden miesten nimet, jotka ovat sineteillään vahvistaneet tämän sopimuksen, niin ehkä te pidätätte vääränä epäsuosiollisen tuomionne siitä mitä ette hyväksy. Paitsi teidän jalosukuista herra veljeänne, meidän laillisesti valittua kuningastamme, ja teidän lankoanne Brandenburgin markkreivi Ludvigia, sekä teidän arvoisaa herra setäänne, joka on täällä läsnä, sekä Saksin herttua Albertia ja Schwarzburgin kreivi Güntheriä, on Aarhuusin hurskas ja kunnioitettu piispa Sven pannut sen alle sinettinsä, eikä varmaankaan koko Tanskassa ole ainoatakaan ritaria tai pappia, joka epäilisi sen hurskautta ja oikeutta, minkä alle tämä rehellinen Jumalan mies on voinut panna nimensä ja sinettinsä."