"Mitä ihmeessä te ajattelette?" huudahti Ebbesen ihmeissään ja säpsähti. "Sellaisia tuulentupiako te olette rakentaneet täällä naistuvassa? Ja tässäkö mielettömyydessä sinä olet vahvistanut näitä ajattelemattomia nuoria miehiä, minun vaimoni?"
"Eihän se olisi mahdottomampi kuin Randersin retki", vastasi Ebbesenin vaimo, "varsinkin silloin, jos Tanskan vapauttaja seisoisi sen eturivissä. Mitä meitä nyt auttaa Geertin tappio? Se sydämetön itsevaltias, jolle sinä raivasit tien valtaistuimelle, jättää sekä sinut että prinssi Oton surman suuhun. Elä anna meidän naissuunnitelmiemme tehdä; sinua levottomaksi", jatkoi hän lempeästi ja tyynesti. "Lähinnä Jumalaa tiedät itse parhaiten mitä on tehtävä. Olkaamme tänä iltana kaikki iloisia ja reippaita."
Senjälkeen rouva Jutta poistui seurasta valmistamaan juhla-ateriaa. Lapset seurasivat häntä, uteliaina odotellen pieniä joululahjojaan, joilla heitä yllätettäisiin. Mutta Ebbesen katseli hämmästyneenä hänen jälkeensä samoinkuin nuoriin ritareihin, jotka puoleksi hämillään näyttivät välttävän hänen ankaraa katsettaan. "Hm! Ompa minulla nyt vaikeampi tehtävä kuin milloinkaan ennen", sanoi hän raskasmielisesti hymyillen ja puisti päätään. "Huomaanpa nuorison ja naissydämen täällä liittoutuneen keskenään. On ehkä helpompi voittaa pahin vihollisensa kuin saada hyvät ystävät järkiinsä. Minä pidän prinssi Otosta yhtä paljon kuin te; mutta hänen ja hänen oikeuksiensa puolesta ei yksikään tanskalainen mies paljasta miekkaansa pettämättä kruunua ja isänmaata. Huomatkaa tämä, minun nuoret ystäväni: siitä mielettömyydestä minä en halua kuulla sanaakaan. Siitä kai ei liene suurtakaan vaaraa pelättävissä, niinkauan kuin teillä on omat rautanne tulessa. Sinun sydänsurusi, rakas veljenpoikani, on kyllä autettavissa, niinkauan kun sinulla on toivoa, ja tyttö on vapaa. Mutta, rakas Folgvard", jatkoi hän totisena ja puristi tulisen ritarin kättä. "Teille ei ole muuta neuvoa olemassa kuin jättää nuo hurjat ajatukset, jotka vain johtavat onnettomuuteen, mutta eivät milloinkaan tässä elämässä tuota rauhaa eikä iloa kenellekään ihmiselle. Tulkaa nyt, minun rakkaat nuoret ystäväni, ja juokaamme yhdessä pikari Tanskan onneksi ja menestykseksi. Nähkäämme ensin maa ja valtakunta pelastettuina ennenkuin alamme huolehtia itsestämme ja omasta onnestamme tässä lyhyessä elämässä. Hän, joka tänä siunattuna yönä syntyi matalassa majassa maailmaa pelastamaan, hän ei ajatellut onnellista eikä pitkää elämää itselleen tässä katoavaisessa maailmassa."
Senjälkeen Ebbesen astui tyynenä ja lempeänä käsivarret molempien rakkaiden ystävien olkapäillä parvekesaliin, joka perheenäidin toimesta jo kimmelsi kynttilöiden valossa. Juhlapöytä oli katettu keskelle lattiaa, ja lapset juoksentelivat riemusta huutaen takan vieressä olevan pienen pöydän ääressä, jonka peiton äiti nyt poisti, paljastaen sinne asettamansa joululahjat.
"Katsokaa, katsokaa!" huudahti vanhempi pojista saadessaan pienen, kullatun miekan. "Tämän minä otan mukaani ja ratsastan Randersiin lyömään kuoliaaksi kaljupään kreivin."
"Ja kuulkaa!" huudahti nuorin rummuttaen lapsenrumpua. "Tällä minä herätän kaikki hänen miehensä, niin että he kuulevat meidän olevan rehellisiä ritareita, jotka emme pelkää heitä."
"Kuka on teille opettanut tuon leikin?" kysyi Ebbesen taputtaen poikia poskelle.
Se ilo ja ylpeys, joka loisti isän katseesta, katosi kuitenkin äkkiä, kun vanhempi pojista laski miekan kädestään ja otti pöydältä pienen kirveen. — "Ja tällä me lyömme hänen päänsä poikki", sanoi poika, "niin että se vierähtää lattialle ja sanoo: pomelum! Silloin Gondulin henget iloitsevat ja auttavat meidät voittoihin joka päivä: Sen leikin me olemme oppineet mustalta Vollelta, isä. Niinhän tekin teitte Randersissa, isä!"
"Leikkikää toista leikkiä, lapset!" sanoi Ebbesen syvästi liikutettuna ja kalpeni. Poissa oli hänen iloisuutensa ja leikillisyytensä. Kaikki istuutuivat ääneti ja alakuloisina pöytään. Pian osasi kuitenkin viisas emäntä hälventää lasten leikkien ja puheiden ikävän vaikutuksen, ja pian senjälkeen ilmoitti vartijatorvi portilta saapuneen vieraita, jotka halusivat päästä sisään. Eräs sotilas ilmoitti Riiben piispan Jakob Spliten saapuneeksi, ja Ebbesen nousi vastaanottamaan kunnianarvoisaa vierastaan.
"Jumalan rauhaa ja onnellista joulua myöskin Brattingborgiin, ritari Niilo!" kaikui ovelta mestari Jaakopin voimakas ääni. "Minä en voinut kulkea linnanne ohitse poikkeamatta teitä tervehtimään. No, minä iloitsen koko sydämestäni", jatkoi hän ja katseli tyytyväisenä ympärilleen, "että näen teidän istuvan täällä kaikessa rauhassa mustien muurienne sisällä, antamatta onnettomuuden lannistaa mieltänne. Siitä minä pidän. Tu non cede malis, sed contra andentior ito! Siinä oli hyvä Virgilio oikeassa, niin pakana kuin olikin."