Luikkujen ja torvien raikuessa, ja marskin kootessa sotajoukkoa, tuli uusia tiedustelijoita kertoen vihollisen ratsuväen olevan lukuisan, ja että kreivi Gerhard itse johti sitä. Mutta he eivät näyttäneet erittäin kiirehtivän; joukko vihollisen ratsumiehiä näytti asettuneen asemiin rotkotielle Tapnummen luo, näyttäen haluavan siellä kohdata tanskalaisen armeijan ja odottaa omaa jalkaväkeään.
"Ymmärrättekö hänen suunnitelmansa, marski?" sanoi prinssi. "Jos me viivyttelemme, hyökkää hän päällemme nummella koko voimallaan. Jos väistämme taistelua ja vetäydymme vasemmalle, voisimme ehkä mennä Haldiin ritari Buggen luo ja odottaa uskollisia ystäviämme. Mutta minusta meidän pitää rynnätä eteenpäin ja ryhtyä taisteluun. Meillä on tuuli ja aurinko selkäpuolellamme; rotkotiellä voimme kohdata vihollisen yhtä suurella voimalla ja suojata sivustat tienojilla."
"Oikein, herra prinssi", vastasi marski. "Jos voisimme välttää taistelua ja miehittää Haldin, olisi se varovaisinta ja ehkä viisainta. Jos ryntäämme eteenpäin ja hyökkäämme heti, olisi se rohkeata, mutta uhkapeliä. Tie Haldiin lienee myöskin katkaistu. Tässä on valittava joko taistelu tai pikainen perääntyminen. Mieliala on hyvä. Teidän ensimäisestä urotyöstänne on kansan luottamus ja ehkäpä sodan tulos riippuva. Herramme määrää kaiken. Minä en kiellä mitään."
"Taivaan tähden, armollinen herra prinssi", sanoi rovasti Gerlack erittäin levottomana. "Elkää antako liian suuren innon viedä teitä harhaan niin tärkeässä asiassa. Pelastakaa sotajoukko peräytymällä tai etsikää vahva asema ja odottakaa Herran hetkeä. Huomenna voi piispa Sven olla luonanne ratsujoukkonsa kanssa; joka päivä saapuu uusia sotilaita tuhansittain; jos mestari Jaakko saa edes kaksi päivää aikaa, voi hän hyökätä vihollisen selkään Riben tietä myöten. On kysymyksessä vain voittaa aikaa."
Kansleri ja ritari Falke neuvoivat samaa. Prinssi Otto pysähtyi vähäksi aikaa vakavasti miettimään, marskin järjestäessä kokoontuvat joukot. Prinssin katse oli kohotettu hajanaisten pilvien peittämää taivasta kohti. Tuntui, kuin hänen hiljainen ihastunut katseensa tahtoisi tunkea läpi ikuisen kohtalon arvoituksellisen hunnun ja lukea jumaluuden tahdon päänsä yläpuolella kiitävistä pilvistä. "Se on päätetty!" huudahti hän korkealla äänellä kohottaen kätensä. "Tämä päivä on näyttävä Tanskanmaalle ja minulle, olenko minä määrätty isänmaan pelastajaksi ja kantamaan suurten Valdemarien kruunua. Eteenpäin, maanmiehet, Tapnummea kohti! Minä olen luvannut viedä teidät vihollista vastaan pysähtymättä; tämän lupauksen tahdon täyttää. Jos Kaikkivoipa tahtoo suoda meille onnen ja voiton, on joka hetki hänellä yhtä hyvä. Hänellä on valta tänään ja ikuisesti. — Eteenpäin!"
Tähän puheeseen vastasivat sekä laalantilaiset että juutilaiset ilohuudolla. Käsky lensi kulovalkean tavoin viimeisiin riveihin saakka, ja rynnättiin reippaasti parhaassa järjestyksessä. Prinssi itse ratsasti aatelisjoukossa, kaikkien ritareidensa ja uskollisten laalantilaistensa ympäröimänä, joista voimakkain, lipunkantajana, kantoi tutun Dannebrogin ristin koristamaa päälippua. Lähinnä heitä tulivat kaikki ne soturit, jotka olivat asestetut kirveillä, miekoilla ja keihäillä, tai niiden puutteessa viikatteilla ja heinähangoilla, pieni joukko jousi- ja linkomiehiä seurasi sotajoukon pääosaa, saksalaiset ratsumiehet ratsastivat osaksi sivuilla, osaksi varamiehinä, valmiina suojaamaan sivustoja. Tässä järjestyksessä saavutettiin vakoojien mainitsema pitkä rotkotie, joka kahden vesiperäisen niityn välissä johti Tapnummelle. Aurinko ei ollut vielä saavuttanut korkeinta asemaansa, kun vihollisen keveästi asestetut ratsumiehet tulivat näkyviin. He olivat miehittäneet solan ja näyttivät odottavan hyökkäystä. Heidän lukumääränsä oli jo huomattava, ja kaukana nummella nähtiin suuria välkkyviä peitsijoukkoja liikehtivän eteenpäin. Prinssi Otto hätkähti nähdessään tämän uhkaavan ylivoiman. Rovasti Gerlack pysytteli kuolonkalpeana hänen rinnallaan ja rukoili häntä kaikkien pyhimysten nimessä vetäytymään takaisin, eikä antautumaan täällä taisteluun. Mutta prinssi heitti häneen ankaran katseen. "Puhukaa mieluummin innostavia ja jumalisia sanoja sotureille tänä tärkeänä hetkenä. Mutta elkää lannistako arkamaisuudellanne luottamustamme Kaikkivoivan armoon!" Näin sanoen hän kääntyi pois hengellisestä neuvonantajastaan, antaen marskille määräyksen asettaa sotajoukko kiilan muotoiseen taistelurintamaan. "Virittäkää nyt pyhä paternoster, sielunpaimenemme!" käski hän hengellistä herraa, ja rovasti alkoi vapisevalla äänellä hurskaan laulun, jonka sotahuuto kuitenkin pian vaimensi. "Eteenpäin Tanskan miehet. Alas tyrannit!" huusi moni. "Paholainen murskatkoon kaljupäisen kreivin!" oli juutilaisten sotahuuto. Prinssi Oton ja vanhan marskin johtamina hyökkäsi aatelisjoukko rotkotielle saakka. Jalkaväki seurasi perässä tihein joukoin, ja saksalainen ratsuväki, joka sotajoukon sivustoina liittyisi jalkaväkeen, ja mahdollisuuden mukaan ahdistaisi vihollisen sivustoja, ratsasti niittyjä myöten molemmilla puolin ja katosi syviin ojiin; mutta heidän oli vaikea tunkeutua eteenpäin alavan ja vesiperäisen maaperän vuoksi. Suureksi ihmeekseen näkivät prinssi ja marski vihollisen kiireemmiten peräytyvän. He luulivat tunteneensa itse mahtavan kreivi Gerhardin molempien sotaisten poikiensa seurassa, ja nyt nähtiin ensikerran tuon voitonvarman sotaherran väistyvän. Tämä näky kiihoitti sotajoukon innostusta, ja kaikki ponnistelivat saavuttaakseen ja hajoittaakseen pakenevat joukot.
Kun ojat loppuivat ja joukko nummiteitä yhtyi tiehen, tuli se vähitellen leveämmäksi. Tässä avautui Tapnummi heidän eteensä. Nyt vasta ymmärsivät he kreivin liikkeet. Hänen jalkaväkensä oli miehittänyt keskellä nummea suuren kanervia kasvavan kukkulan ja asettunut puoliympyrän muotoon, jonka taakse hän ratsuväen kanssa peräytyi, ottaen mukaansa huomattavan apujoukon peitsi- ja linkomiehiä, joille hän peräytymisellään oli antanut aikaa yhtyä itseensä. Hän antoi jalkaväen miehittää kukkulan, vetäytyen itse ratsuväen kanssa yhä kauemmas taapäin, aikoen yhtyä Tapdrupista tulevaan joukkoon.
"Antakaa heti murtaa puoliympyrä", huusi prinssi, ja marski kiiruhti antamaan käskyn murtautua vihollisen vahvan aseman läpi.
"Eteenpäin maanmiehet!" huusi prinssi korkealla äänellä. "Jollen tänään voita, Jumalan ja pyhän Knuutin avulla, ette te koskaan näe minun kantavan Tanskanmaan kruunua!"
Rovasti Gerlack tahtoi vielä pidättää kuningasta levottomalla vastaväitteellä ja kehoittaa häntä rauhalliseen sovitteluun kreivin kanssa. Mutta prinssi torjui hänet vakavanmoittivalla katseella. "Tahtoisitteko te minut häväistyksi koko maailman edessä?" sanoi hän. "Jos teillä on luottamusta oikeamieliseen Jumalaan, niin näyttäkää se nyt. Jääkää mielellään taistelurintaman ulkopuolelle, mutta rukoilkaa rehellisesti puolestamme meidän taistellessamme."