"Ratsastakaa nyt vain pois! ritari Niilo", huudahti kreivi korkealla äänellä, ja hänen viittauksestaan ympäröivät kaikki henkivartijat hänet. "Minä en tahdo sanaakaan enää kuulla suuripuheisesta suustanne. Jos tahdotte elävänä päästä täältä, niin kiiruhtakaa, muuten annan minä pyövelin musertaa teidän selkärankanne, niin totta kuin minulla on siihen oikeus ja valta."
"Ei kukaan ole nähnyt minua niin pelkurina, että minä vapisisin väkivallan tekijän pyöveleitä", vastasi ritari Niilo katsoen tyynesti kreiviä ja hänen uhkaavaa vartiojoukkoansa. "Minä olen yhtä vähän teidän alamaisenne, kuin Tanska on teidän valtakuntanne. Kuulkaa nyt sana hyvästiksi, kreivi Gerhard. Katsokaa, että varotte itseänne, sillä tästä hetkestä saakka on elämä ja kuolema kysymyksessä, missä vaan tapaamme toisemme, vaikkapa Herran alttarin edessä."
"Hyvä!" sanoi kreivi ja nyökkäsi. "Siksi kunnes aurinko laskee huomenna, saatte te olla turvassa ja rauhassa, niinkuin minä olen luvannut, mutta ei hetkeäkään enempää. Koska sitten kohtaamme, jää minun asiakseni; mutta te ette tule siitä iloitsemaan. Tervehtikää ystäviänne ja sukulaisianne! Minä tulen pian vieraaksenne Brattingborgiin ja Haldiin. Ja hirsipuusta voitte olla yhtä varma, kuin Tanskanmaa on kreivi Geertin valtakunta."
Siihen loppui tämä keskustelu, jota rohkean ritarin palvelijat ja useat tanskalaiset ihmetellen kuuntelivat keskellä vihollisen leiriä, ja jota sitten melkein samoilla sanoilla toistettiin kansanlaulussa. Ritari Niilolle oli tärkeintä mahtavan vihollisensa kohtaamisessa tilaisuus julkisesti haastaa kreivi taisteluun, vapauttaakseen itsensä omissa ja aikalaistensa silmissä syytökseltä, että oli tahrannut kunniansa, sillä hän tahtoi rehellisenä, kristillisenä ritarina esiintyä omaa ja isänmaansa kuolinvihollista vastaan, tulematta aikalaisiltaan ja jälkimaailmalta leimatuksi salamurhaajaksi, vaikkakin aikomansa hyökkäyksen täytyisi tapahtua yllätyksenä. Ollakseen varma, että kaikki läsnäolijat ymmärtäisivät hänen tarkoituksensa, uudisti hän vielä kerran ennenkuin jätti vihollisen leirin kovalla äänellä tuon hänelle niin tärkeän haasteen, minkävuoksi kansanlaulussa myös lauletaan:
Pois ratsasti herra Nils Ebbesen, ylös kättään ojentaen: Geert-kreivi! Te kaiken muistatte, mun jälleen palattuain.
Että Niilo Ebbesen piti sanansa, sen tietävät kaikki tanskalaiset.
* * * * *
Seuraavana päivänä ei tuo suuri päätös enää ollut salaisuus Brattingborgissa. Linnanherra oli tullut kotiin yöllä; hän oli antanut päivän sarastaessa koota kaikki aseenkantajat ja sotilaansa. Niiden lukumäärä oli ainoastaan kuusikymmentäkuusi, lukuunottamatta Sven Tröstiä, joka oli ainoa, jonka käytökseen ritari Niilo ei ollut tyytyväinen. Kun hän oli ilmaissut heille rohkean aikeensa vielä samana yönä yllättää kreivi Randersissa, keskellä hänen henkivartijoitaan ja ratsujoukkoaan, pyysi hän pientä joukkoa kestitsemään itseään parhaansa mukaan. "Kun ensi yö on ohitse, täytyy Tanskalle koittaa kirkas päivä", huudahti hän varmalla äänellä. "Päivä ei nouse, ennenkuin aurinko valaisee monia ruumiita, ja ehkä omiammekin; mutta tärkeä viesti leviää yli maan, vaikka emme itse saisikaan kuulla sitä. Se palvelija, joka tahtoo olla herrallensa uskollinen", jatkoi hän juhlallisesti ja tarttui raamattuun, "vannokoon korkeimman Jumalan ja sielunsa autuuden kautta, että hän ei tahdo paeta eikä väistyä."
Koko sotilasjoukossa ei ollut ainoatakaan joka hetkeäkään olisi epäillyt seurata herraansa. He tekivät kaikki hänen pyytämänsä valan ja vannoivat seuraavansa häntä kuolemaan. Mutta kun tuli Sven Tröstin vuoro, peräytyi hän askeleen ja sanoi ylpeästi: "Minä tahdon matkalla ajatella, kuinka pitkälle minä haluan seurata teitä matkalla, herra eno. Minä en aio pettää teitä; mutta minä en vanno enää palvelevani ketään herraa maailmassa, olkoon hän sitten enkeli tai paholainen. Jollette te tahdo luottaa minuun ilman valaa, niin olkaa uskomatta, mutta minä en seuraa askeltakaan pitemmälle, kuin minua itseäni haluttaa."
Ritari Niilo katsoi närkästyneenä ja ihmetellen sisarenpoikaansa. "Hyvä, sinulla on vapautesi!" hän sanoi hillityllä äänellä. "Seuraa minua niin kauan kuin haluat, tai jää kotiin!" Ritari tarttui kiivaasti hänen käsivarteensa ja vei hänet syrjään kummastuneiden ja suuttuneiden asepalvelijoiden luota, jotka kaikki pitivät häntä petturina. "Tahdotko sinä Stig Antinpojan ja hänen kauniin tyttärensä vuoksi pettää minut ja isänmaasi?" kuiskasi hän. "Vastaa minulle! Minä uskon sinua vielä. Jollen minä tuntisi Galtien verta sydämessäni, istuisit sinä Brattingborgin linnassa sillävälin, kun minä pelastan maan ja valtakunnan."