— No, ei meitä ainakaan koulusta pois ajettu, naureskeli Antti Bech; ja sitten he menivät koulun pihaan.
— — — — —
Sen ja seuraavan päivän oli Mikko Tiukkatuuli kovin miettiväinen.
Hän tahtoi päästä selville jostakin asiasta.
Kolmantena päivänä oli heillä taas rehtorin tunti, historiaa. Koko tunnin istui Mikko Tiukkatuuli paikallaan pää kallellaan, katsellen lakkaamatta oikealla silmällään rehtoria ja vasemmalla jäykästi pitkin nenänsä vartta.
Rehtori Holst oli entisellään, mutta Mikko Tiukkatuuli keksi hänessä jotakin uutta sinä päivänä.
Kun tunti oli loppunut, käveli Mikko Tiukkatuuli, ollen järjestäjä, yksin luokkahuoneessa. Hän avasi akkunat, pesi suuren taulun, kastoi sienen ja asetti liidun ja suuren, puisen harpin saataville laskentotuntia varten. Kun kaikki oli kunnossa, seisoi hän hetken tuijottaen opettajain istuimen seinään. Sitten hän nyökkäsi päätään, aivan kuin olisi tehnyt päätöksen jostakin asiasta.
— Niin, kyllä rehtori oli pohjaltaan leikillinen mies!
Näistä päivistä alkoi Mikko Tiukkatuulen olo koulussa muuttua toisenlaiseksi; ei kumminkaan suuresti, eikä huomattavasti. Ennen hän aina oli istunut siellä ja miettinyt, miten kulloinkin paraiten voisi pujotella viiden tunnin läpi ja sitten niilestää kotiin päivälliselle; nyt oli olemassa side tai oikeammin kaksi, jotka liittivät hänet lujemmin kouluun.
Toinen oli rehtori Holst.