MIKKO TIUKKATUULI
Luokan keskipaikkeilla istui Mikko Tiukkatuuli. Kuukaudesta kuukauteen, kun numeroita annettiin tärkeimmissä aineissa, siirtyi hän paikkaa ylemmäksi tai alemmaksi, keskivaiheilla hän pysyi.
Hän oli tullut koulun kolmannelle luokalle, eikä hän ollut mitenkään erinomaisempi muita, paitsi että hän puhui toista murretta kuin kaupunkilaiset, ollen kotoisin eräästä eteläisestä pitäjästä, jossa r äännettiin sorahtamalla. Hänen tapansa oli puhuessaan pitää päätänsä kallellaan ja katsella puhujaa vaan oikealla silmällään; vasemmalla katseli hän pitkin nenänsä vartta.
— Purjehditko sinä aina noin tiukassa tuulessa, Mikko ukkoseni? kysyi opettaja Svenningsen eräänä päivänä, matkien häntä, — ja tästä hän sai nimen Mikko Tiukkatuuli kaikiksi ajoiksi.
Muuten hän oli aivan tavallinen poika keskellä luokkaa, eikä häntä huomattu enempää kuin toisiakaan taaempana olevia keskipenkkiläisiä, noita vakinaisia keskitien purjehtijoita, jotka luovailivat ääliömäisyyden — kuutosten ja selkäsaunain — ja päälläpäsmärien, kilpailevien kumartelijain välillä. Oikeastaan eivät opettajat suvainneet Mikko Tiukkatuulta. Jotakin siinä pojassa piili, ainakin oli hän oikein paatunut laiskuri! Hänellä näytti kyllä olevan lahjoja paljoa enemmän kuin keskinkertaisilla; se nähtiin paraiten, kun tajuaminen oli kysymyksessä, eikä läksyjen lukeminen; se poika käsitti nopeaan ja hyvin. Mutta läksyt hän osasi noin vaan päällimmiten — ja tuskin sitäkään.
— Sinulla, tuntuu olevan laivurin älyä, Mikko parka, sanoi Svenningsen, — se olisi kyllä paikallaan perämieskoulussa, vaan täällä ei se kelpaa, ystäväiseni!
Ja niin Mikko Tiukkatuuli sai tavallisen arvolauseensa 2,5 (Paras arvosana on 1. Suom. muistutus.), mutta usein seurasi häntä äkäinen pilkkasana, hänen palatessaan arvostelukirjaa noutamasta.
— Oikeastaan sinun pitäisi saada pelkkä nelonen, sillä ei sinun menettelysi täällä kelpaa mihinkään!
Eniten heitä — opettajia — harmitti se, ettei Mikko Tiukkatuuli koskaan suoraan myöntänyt, ettei hän osannut mitään. Ellei muu neuvo auttanut, niin oli hänellä aina täysi varasto tekosyitä, jotka hän veti esiin tarpeen tullessa järjestyksessä kuin sotapäällikkö väkensä aina viimeiseen varamielieen. — Hän oli eilen sattumalta kuullut läksyn väärin — joko juuri se lehti oli poissa hänen kirjastaan taikka hänellä oli vanhempi painos, jossa oli toisella lailla, tai hän ja hänen sisarensa käyttivät samaa kirjaa, se oli unohtunut tyttökouluun j.n.e.
— Jos sinä aina käyttäisit älyäsi läksyjen oppimiseen niin ahkerasti kuin tekosyiden keksimiseen, niin pääsisit koko lailla pitkälle, sanoi lehtori Bugge.