Uudessa elämässä ei ollut mitään vaikeuksia; arvostelukirja oli ne tasoittanut. Kaikki viheliäisyys oli hävinnyt tuon vanhan, kurjan kirjan mukana. Hän oli kerran valehdellut, eihän tuo nyt mitään erinomaista ollut. Sitäpaitsi vaan Svenningsenille!

Mutta matematiikka ja "yksityistunnit", se oli jotakin toista ja paljoa pahempaa. Sitä hän ei koskaan saanut mielestään; sinä hetkenä, jolloin hän poltti rehtorin kirjeen, oli hän antanut kättä pahalle, joka ei hellittänyt; se kasvoi!

Toinen seikka veti toisen mukanaan, — valhetta ja alituista pelkoa, uusia valheita, suurempaa ja monipuolisempaa pelkoa! Aina lujemmin ja pahemmin hän takertui, yhä kauvemmaksi hän joutui pelastuksen tieltä.

Matematiikkaa ei voinutkaan lukea itseksensä. Hänen ponnistuksensa — teki asian vaan sekavammaksi, mahdotonta oli ymmärtää. Ja yhtä kaikki piti hänen edistyä, aina vaan parantua Langen silmissä; Ottihan hän yksityistuntia! Ja joka päivä oli se vaara tarjona, että rehtori tapaisi isän, ja tulisi puhe kirjeestä. Asia oli kumminkin jo hiukan vanhentunut. Pahempi oli kandidaatti Wintherin juttu. Jos nyt Lange kysyisi Wintheriltä esim. edistystä! Sehän voisi helposti tapahtua. Hän oli eräänä päivänä nähnyt Langen ja Wintherin yhdessä kadulla; peläten kuin kuolemaa, pujahti hän erääseen porttikäytävään, ettei häntä huomattaisi. Jos he olisivat hänet nähneet, olisi heti tullut puheeksi yksityisopetus! Sen jälkeen hän pelosta vavisten lähestyi jokaista kadun kulmaa…

Kaikki oli seurauksena kirjeen polttamisesta.

Se olisi kernaasti saanut olla tekemättä!

Mutta hän oli ollut niin kankeasti peloissaan silloin, eikä hän voinut tietää, mitä siinä olikaan!

Pahinta oli se, että kotona laskettavien esimerkkien piti olla oikein joka kerta. Nehän opettaja Winther oli tarkastanut! Koulussa suoritettavat esimerkit ja muut tehtävät ja jokapäiväiset läksyt kyllä selviäisivät.

Laskentovihot tuotiin opettajalle perjantaina viimeisellä tunnilla. Opettaja Langen tapana oli jättää vihot opettajain pöytälaatikkoon, josta hän ne otti seuraavana päivänä, lauantaina kello 12, kun hänellä oli vapaatunti; sillä tunnilla hän korjasi virheet opettajain huoneessa. Tällä lailla hänen ei tarvinnut roikottaa suurta vihkopinoa kotiinsa joka perjantai.

Mikko Tiukkatuuli tuli kouluun joka lauantaiaamuna 20 minuuttia vailla kello 8. Hän toi pienen pullon mustetta kotoa tullessaan. Opettajain pöytälaatikko ei ollut koskaan lukittu. Pinosta hän otti Antti Bechin vihon; tulisessa kiireessä hän sitten jäljensi Antin laskut omaan vihkoonsa — kello 8 oli kaikki valmiina ja molemmat vihot Langen pinossa.