Antti Bech katsahti ympärilleen koulun pihassa. Kaukana toisista, voimistelusalin edessä näki hän vihdoin Mikko Tiukkatuulen, joka myöskin oli aivan yksin, Antti meni hänen luokseen.
— Mikko!
— No, mitä?
— Hyvä mies, älä nyt noin kauhistu! Kai sinä tiedät, etten minä ole pettänyt ja jäljentänyt — Kilvoittelijaa!
— No, sitä ei kukaan usko!
— Kyllä he uskovat. Minä aijon puhutella rehtoria. Kuuleppas, minun piti kysyä sinulta jotakin: Käytitkö sinä minun lappuani lauantaina?
— En.
— No, onhan se hyvä tietää.
Seuraava tunti oli lehtori Sömmen, norjankieltä. Sitten tuli latinaa, lehtori Buggen tunti. Molemmat, Sömme ja Bugge olivat merkillisen juhlallisia. Ei kumpikaan kysynyt Antti Bechiltä, mutta he katsoivat häneen vähä väliin.
Tämä synnytti tuskallista juhlallisuutta luokalla. Kaiken tämän alla tuntui olevan jotakin kytemässä — kun rehtori edes tulisi, jotta se leimahtaisi ilmi, saisi lopun ja tulisi päätös.