Svenningsen seisoi selin luokkaan ja katseli ulos akkunasta. Pari kertaa hän kääntyi katsoen Anttiin päin, joka nyyhki ääneen. Pojat istuivat hiljaa.
Lopulta Svenningsen sanoi: — Ellet sinä voi hillitä itseäsi, Antti
Bech, niin mene ulos, kunnes tyynnyt.
Antti Bech meni.
Vielä kesti hetkisen, ennenkuin opettaja Svenningsen antoi jatkaa käännöstä.
Antti Bech ei tullut takaisin; eikä hän seuraavalla tunnillakaan ollut paikallaan.
Hän oli mennyt kotiin.
* * * * *
Mikko Tiukkatuuli astui kotiin päin. Hänestä tuntui kuin eivät jalat kannattaisi häntä; polvet notkuivat ja letkahtelivat.
Päivällispöydässä hän kertoi ykkösestään kotilaskuissa. Ruoka tarttui kurkkuun; hän nieli ja nieli.
Ruualta hän meni huoneeseensa. Täällä hän heittäytyi sänkyynsä — vatsalleen, haudaten päänsä tyynyyn. Hänellä oli kauhea halu saada itkeä, mutta ei mitenkään voinut. Rinnan alla tuska pakotti — ontto, kiertävä tuska.