Näin hän makasi tunnin ajan liikahtamatta. Sitten hän nousi vitkaan. Hän katsahti ympärilleen huoneessa, istui sängyn laidalle antaen jalkojensa veltosti roikkua. Taaskin kului pitkän pitkä hetki.
Sitten hän nousi, meni vitkaan alas portaita, otti lakkinsa eteisestä. Hän pysähtyi konttoorin oven taakse ja kuunteli. Isä oli sisällä. Hän tarttui ovenripaan, pysähtyi, päästi irti taas ja meni ulos kadulle.
Hiljakseen hän astui katua; ajoneuvot tärskyivät ja kolisivat, ihmiset kulkivat hänen ohitsensa; hän ei näyttänyt niitä näkevän eikä kuulevan, hän kuvitteli olevansa kosteassa jääpuvussa.
Hän tuli aivan koulun ovelle saakka. Täällä hän pysähtyi ja pyyhki otsaansa nenäliinalla; se tuli likomäräksi tuskanhiestä.
Kun hän tarttui raskaaseen ovenripaan, teki mieli pysähtyä ja miettiä; mutta hän riensi avaamaan. Hän kulki kaikkien autioiden käytävien lävitse, kunnes pysähtyi rehtorin kanslian oven taakse. Hän koputti hiljaa.
Kukaan ei vastannut.
Sitten hän koputti kovemmin. Ei kukaan vieläkään vastannut.
Kanslian oven vieressä oli rehtorin yksityinen sisäänkäytävä. Hän tavotti kelloa; mutta nyt hän mietti. Hyvin kauan.
Silloin kuului askelia sisältä eteisestä, samassa hän vetäsi kellonnauhasta.
Rehtorin rouva avasi oven.