— Nyt — niin. On parasta, että lähdet nyt jo heti!
Mikko Tiukkatuuli otti lakkinsa ja meni. Hän oli jo melkein ovesta ulkona, mutta palasi takaisin ja kumarsi rehtorille. Hän oli unohtanut sen.
Hän meni suoraan kaupunginvouti Bechille.
Kun hän nyt vaan saisi sanotuksi kaikki tyyni Antti Bechille — niin tulkoon sitten koko kurjuus.
Koulusta hänet nyt kaiketikin eroitettaisiin. Ja kotona isä ottaisi puheeksi konepajan, tai merille lähdön, tai puotipaikan.
Vielä ei hän tahtonut tätä ajatella — olihan sitä aikaa sittenkin, kun hän ensin oli käynyt Antin luona. Hän riensi. Tie kulki kodin ohitse; hän juoksi akkunain kohdalla. — — — Puolen tunnin kuluttua oli kaikki sanottu ja tehty Antti Bechin luona, poikien huoneessa. Mikko Tiukkatuuli istui Antin sängyn laidalla ja tähysti lakkaamatta lattiaa. Antti Bech istui pöydällään, heilutellen jalkojaan ja katsellen ulos.
— Ja kaiken tämän olet sinä tunnustanut suoraan rehtorille?
— Niin. Parasta oli saada sanotuksi kaikki yht'aikaa.
— Nyt saat sinä, Mikko — nuhdesaarnan huomenna.
— Jos minä vaan pääsisin nuhdesaarnalla, niin —!