Pitkä äänettömyys. Viimein Mikko Tiukkatuuli sanoi, hellittämättä katsettaan lattiasta:
— Oletko sinä sikamaisesti suuttunut minuun, Antti?
— Tökerö, vastasi Antti Bech.
Mikko Tiukkatuuli alkoi soudattaa itseään istuallaan.
— Niin, näetkös, ellet sinä vaan ole minulle vihainen enää!
— Minusta sinä olet ollut suuremmoisesti rehti — mennyt suoraan rehtorille…
— No, sitten minä olen taas iloinen. Käyköön nyt miten tahansa. Kun et sinä vaan tahdo ajatella minusta pahaa, — kun olen poissa.
— Lähdetkö sinä jonnekin?
— Eihän minulla ole muuta neuvoa, näetkös. Täytyy koettaa paeta.
— Pa — paetako?