— Kappaleen matkaa kuljettuaan tapasi joukko opettaja Svenningsenin kadulla. Koko viides luokka poliisin hoteissa!
— Hyvät ihmiset! Mitä tämä merkitsee?
Kaikki pojat pysähtyivät lakki kourassa. Mutta Loe marssi esiin, teki kunniaa ja ilmoitti koko asian:
— Luulen olevan kylliksi, jos vaan koulun asianomaiset saavat tämän tietää, sanoi Loe, sormi keltaraitaisen lakin rajassa.
— Kiitos, kiitos, hyvä Loe, se kyllä riittää!
* * * * *
Kun Mikko Tiukkatuuli saapui kotiin, herätti hänen turvonnut nenänsä ja sinipunainen merkki oikean silmän päällä kaikkein kauhun. Ja lopulta hänen täytyi kertoa koko juttu. Äidin mielestä se oli rumaa ja kamalaa kaikki tyyni, mutta isä nauroi partaansa:
— Niin, näetkös, poikaseni, sanoi isä — tämän selkäsaunan on sinulle kohtalo lähettänyt. Nyt sinä voit paremmalla omallatunnolla pitää hyvänäsi rehtorin ja minunkin anteeksiantoni!
— Niin! sanoi Mikko Tiukkatuuli hiukan juhlallisesti, katsoen isäänsä vakavasti suurilla silmillä — tai oikeammin yhdellä suurella ja yhdellä pienellä, sillä oikea silmä oli käynyt jotensakin pieneksi tuon sinipunervan merkin alla.
* * * * *