— Ei — Valencia!
— Tunnetko sinä Valencian, poika? Siellä ollaan appelsiineilla lumipallosilla. Etkö sinä tiedä, mitä Valencialaiset tekivät vuonna 1811, kun ei heillä enää ollut kanuunankuulia, ammutakseen ranskalaisia? Niin, ystäväni, he vasta olivat poikia! He latasivat kanuunansa appelsiineilla, sen he tekivät, mädänneillä ja raaoilla — joten ne räiskyivät Ranskalaisten silmille ja kirvelivät niitä aikalailla. Eräs espanjalainen merimies kertoi minulle kerran, että yksi appelsiini lensi suoraa päätä Napoleonin kitaan, hänen töllistellessään — sinkosi samaa tietä mahaan asti ja jäi sinne, kunnes Napoleon kuoli siitä St. Helenan saarella. Uskotko sinä, Matti, sitä juttua?
— No, en!
— En minäkään. Ensiksikin siitä syystä, ettei keisari Napoleon koskaan töllistellyt, ja toiseksi hän ei koskaan ole ollutkaan Valencian edustalla. Se lienee siis valhetta. Mikä on Valencian vientitavara?
— Appelsiinit.'
— No, se oli helppo sanoa. Muita Espanjan kaupunkia!
Matti Johnsgaard ei tiennyt mitään enää, eikä uskaltanut tokaista sitä, mitä hän näki Simo Selmerin huulien sanovan. Hän ei sitä oikein tajunnut ja pelkäsi tulevan jotakin hullua!
— Kuinka sinunkin, mies, tutkinnossa käy?
— Minä en ole vielä ennättänyt kerrata maantietoa, änkytti Matti.
— Mutta tämänpäiväinen läksy olisi ollut ennätettävä, hölmö!