Ja niin hän istui kaiket päivät huoneessaan lukien ja muistiinsa painaen aineen toisensa jälkeen; hän pani merkille joka päivä, mitä oli lukenut, laski miten paljon oli jäljellä. Hän kulki katseellaan kuin Stanley läpi mustain mantereen, lujasti ja varmasti työskennellen, edistyen päivän matkan toisensa perästä. Se otti kovalle monta kertaa; hän oli kovin tottumaton tällaiseen lukemiseen, — ja ulkona paistoi aurinko…!
Kaikki tunsivat suurta helpoitusta, itse Söyrinki Miehentappajakin, kun rehtori viimein eräänä päivänä toi tutkintojen järjestysluettelon, koko ohjelman painettuna, suulliset ja kirjalliset kuulustelut kaikilla luokilla, ylemmistä luokista alempiin luokkiin saakka, joilla, viimeksi mainituilla, oli pari viatonta ainetta, "lukemista", "laskentoa" ja "uskontoa" tutkinnon viimeisinä päivinä.
Helpoitus se oli, sillä nyt tiedettiin, mihin oli ryhdyttävä, jotta oltaisiin valmiina, kun alettaisiin, mikä aine tuli ensin ja oli siis ensiksi luettava — j.n.e.
Tämä tuli maantieto-tunnilla, ja kun paksu Wiers viittasi kädellään jäähyväiset rehtorille — Wiersin paksuus teki nousemisen vaikeaksi, mutta hän oli niin hyvä ja vanha, että kädenliike oli rehtorin ja kaikkein muidenkin mielestä ihan kylliksi — alettiin kovasti rapistella painettuja papereita, ja pojat sohisivat ja mutisivat ohjelmia lukiessaan, jotta paksu Wiers lopulta läimäytti kämmäkkänsä pöytään:
— Panetteko pois ne lappusenne, vai! Ja lakatkaa rapistelemasta heti paikalla!
— Niin, mutta nämä ovat tutkinto-ohjelmia! sanottiin rukoilevasti.
— Ei auta. Mitä muita kaupunkia Espanjassa on, poika?
Matti Johnsgaardia kuulusteltiin; rehtorin tultua luokkaan käytti poika hyväksensä tätä keskeytystä ja sai kuiskaamalla lisätietoja ensimäisen penkin pojilta.
— Vaneleia.
— Mitä — mitä lajia?