»En minäkään», vastasi neiti Oddley lyhyesti (ja minä luulin arvaavani syyn). »Olin miettinyt valmiiksi kaikenlaista… kenen kaikkien hupaisten ihmisten kanssa seurustelisimme Semiramis-hotellissa; sanoin Margaretille, että menisimme sinne emmekä Shepheardiin.» (Luulin tietäväni, kuka olisi suorittanut laskut Semiramiissa.) »Nyt meidän on kaiketi vain maleksittava tällä ikävällä rannikolla, kunnes saamme tietää, mitä hän haluaa meidän tekevän —»
»Niin», virkkoi Eric, »aika ikävä teko, että Peggy jätti uskolliset kumppaninsa hiiskumatta mitään! No niin, taidanpa vuokrata auton ja pujahtaa Sardiniaan tai Korsikaan tai jonnekin muualle. Mitä sinä siitä arvelet, Claude?»
»Minua ei haluta lähteä minnekään.»
»Claude — enkö saa tilata teille jotakin juotavaa?»
»Suuri kiitos, rouva Verity, minulle ei taida —»
»Mutta kyllä minulle», keskeytti Eric sama hymy huulillaan. »Paljoa terveempi ajatus on juoda malja tytön matkan hauskuudeksi ja muuksi hyväksi. Luultavasti meistä kaikista maistaisi 'sivuvaunun'-cocktail, jos suvaitsette.»
»Soita kelloa, Eric!» komensi neiti Oddley mutkattomasti. Hänen silmänsä, jota nyt ei enää peittänyt musta monokkeli, tähysti edelleenkin Margaretin äitiä. Toistamiseen hän kysyi: »Kuinka pian saamme tietoja Peggyltä?»
»En voi sitäkään sanoa. En tosiaankaan tiedä.»
»Mutta, rouva Verity — no, mihin hänelle sitten kirjoitetaan?»
Nyt alkoi Violet näyttää olevan pulassa. Tähän saakka olin saanut olla pelkkänä kuuntelijana. Nyt vastasin hänen puolestaan.