Mount huomautti: »Tässä poukamassa on vain hyvin vähän poltettavaa. Pienillä oksilla ja sirpaleilla ei voida pitää vireillä kovinkaan komeata roihua. Täällä oli ainoastaan kaksi isoa kapulaa, ja ne paloivat aamiaisen aikana. Nyt arvelen, että minun olisi paras lähteä luotanne.»
»Lähteä luotani.»
»Ei pitkäksi aikaa, enkä loittone etäälle, sen lupaan. En voi mennä kauas», sanoi nuori mies, taaskin salaa kiristellen hampaitaan. »Minun olisi parasta kavuta tuonne kalliolle — hm — tarkastamaan, onko siellä polttopuita, ja yleensä silmäilemään ympärillemme.»
Mielessään hän päätti mennä Lloydia vastaan, kun tämä vanha vintiö saapuisi, ja puhua hänelle suunsa puhtaaksi, ennen kuin ukko menisi lemmon kiusallisen, mutta harhaanjohdetun tyttösukulaisensa luokse.
»Minä tulen mukaanne, herra Mount.»
»Ette saa tulla. Emme saa molemmat lähteä —»
»Miksi emme?»'
»Koska» (kirkas ajatus) »jonkun on jäätävä nuotiota valvomaan. Jollette pahastu, neiti Verity, on teidän pysyttävä täällä. Ja», lisäsi hän hyvin huolissaan, »älkää poistuko tästä poukamasta muualle kuin tuonne oikeanpuoliseen!» Sillä vanha ilkimys oli joku aika sitten määrännyt tytölle tämän liikkuma-alan. »Luvatkaa, ettette poistu näiltä rantakaistaleilta, ennen kuin tulen takaisin! Lupaattehan sen?»
»Lupaan», vakuutti Margaret, ja hänen äänensä oli samanlainen kuin lapsen, joka kunniasanallaan sitoutuu pysymään puutarhaportin sisäpuolella.
»Hän on ihan lapsi», mietti nuori mies vimmoissaan astellessaan kaihon juurella olevien kivilohkareiden sekaan rinteen loivimmalle kohdalle. »Mutta hitto soikoon, jos minut on tehty lapsenhoitajaksi…»