Katseleva Margaret näki paitaan ja housuihin puetun kookkaan miehen keveästi kiipeävän kivi järkäleiden ja matalien pensaiden välitse ja kallion laella tummana kuvastuvan sinistä taivasta vasten.
Sitten mies katosi näkyvistä.
»Hän ei edes heiluttanut kättään», ajatteli Margaret. »Vähätpä siitä!
On varsin mukavaa olla taaskin yksin… Mitäs nyt teen?»
V luku
Edenin toinen puoli
I
Margaretin päässä pyöri muistoja kaikesta siitä, mitä hän oli kuullut tai lukenut »autioille saarille joutuneista ihmisistä».
Nämä ihmiset tuntuivat yhtä mittaa puuhaavan jotakin. He rakensivat.
Muokkasivat viljelyksiä. Valmistivat jousia ja nuolia. Kalastivat.
Kokosivat syötäviä hedelmiä. Pyydystivät lintuja ja pieniä kauriita.
Muokkasivat taljoja auringon paisteessa. Heti he alkoivat. Heti he
alkoivat kehittää omaa kulttuuriaan villissä ympäristössään.
Liikakulttuurin turmelema, ultrauudenaikainen Margaret alkoi vasta nyt tajuta, kuinka ihailtavan työteliäitä, keinokkaita, kuinka eteviä ne haaksirikkoiset olivat olleet.
»Minunkin pitäisi tehdä jotakin —»