»Varmastikin», huoahti tyttö, »täytyy tapahtua jotakin. 'Oivallisessa Crichtonissa' ajautui maihin tykkivene. Varmaankin on tulossa jotakin sentapaista.»
»Niin, varmasti, neiti Verity», vahvisti ankarasti koeteltu Mount.
He odottivat…
Päivät kuluivat heidän odottaessaan, että laiva tulisi näkyviin.
VIII luku
Entisyyden ääni
I
Ensimmäiset neljäkymmentäkahdeksan tuntia (niin sanotun) haaksirikon jälkeen tuntuivat kahdelta viikolta. Oudoissa paikoissa ovat ensimmäiset päivät aina pitkiä. Niinpä tuntuu lukukauden samoin kuin loman ensimmäinen viikko loppumattomalta; myöhemmin viikot ihan vilahtavat ohitse.
Täällä, saarella (joka Margaretin mielestä yhä oli asumaton saari Tyynessä meressä — sillä sanansa sitoma nuori Mount ei särkenyt hänen harhaluuloaan) — täällä päivät karttuivat viikoiksi, ja aika kului nopeasti. Purppuran sinipunervan ja hopeisen hohtavat illat seurasivat siniselle ja kullalle välkkyviä päiviä nopeasti ikäänkuin taikuri olisi siirrellyt niitä loitsusauvallaan.
Heti kun aamiainen oli pyydystetty (turhaan oli Margaret koettanut oppia sitä temppua synnynnäiseltä salakalastajalta, joka osasi narrata forellin käteensä; kyyröttäen Mountin selän takana puron partaalla hän sai vain katsella toisen taitonäytteitä), simpukat koottu, villien tapainen, ihastuttava ateria, valmistettu ja syöty, oli alettava huolehtia tulesta. Ja kas sitten oli aurinko korkealla sinitaivaalla, ja hänen oli aika uida (hän ui keskipäivällä; Mount varhain aamulla). Senjälkeen otti Margaret aurinkokylpyä omassa poukamassaan ja voimisteli, kuten hän nyt teki joka päivä, niinkuin hänen oli ollut tehtävä pikku tyttönä ollessaan.