Parhaassa, moitteettomassa lomaseurueessa on kaksi henkilöä — te itse ja se mies (tai tyttö), jonka kanssa silloin satutte sopusointuisesti viihtymään.
Onko sellaisen järjestäminen helppoa sivistyksemme nykyisessä vaiheessa? Onko?
Mutta hyvin siihen suuntaan oli Margaretille järjestetty. Muut ihmiset, aina vaikeasti ohjattavat, olivat jääneet loitolle hänen havaintopiiristään, lakanneet olemasta olemassa. Täällä hän oli alituisesti yhden ainoan, pettämättömän hyvän kumppanin seurassa.
(Vielä hänelle ei ollut lainkaan selvinnyt, että hän piti Mountia sellaisena.)
Hän ei ajatellut sitä; hän ei ajatellut mitään, ei edes omaa äitiään.
Hänen ystävänsä taas, ne kuuluivat jonkun toisen ihmisen elämään.
Joskus ollessaan yksin aurinkoisella rannalla lokkien kirkuessa hän lausuili ääneen nimiä: »Claude, Claude Oddley… Cynthia.»
Ne olivat merkityksettömiä, tuntuivat jonkun aikoja sitten luetun, melkein unohtuneen kirjan henkilöiden nimiltä.
II
»Toivoisinpa, että meillä olisi jotakin lukemista», sanoi Margaret eräänä päivänä, kun he istuivat kallionrinteen puolivälissä olevalla kielekkeellä. Se oli luonnon muovaama, druidipappien alttarin tapainen, holvinmuotoinen komero, aurinkoinen, lämmin, suojassa tuulelta — eipä silti, että tuuli olisi ollut vinha. He istuivat siellä paistattaen päivää ja katsellen alati liikkuvalle, välkkyvälle merelle. »Muistatteko, herra Mount, suosittua puheenaihetta: 'Jos joutuisitte asumattomalle saarelle ja saisitte ottaa mukaanne' —»
»— 'kaksi kirjaa, niin mitkä kaksi valitsisitte?'» jatkoi nuori Mount hymyillen. »Kyllä; tunnen sen hyvin. Ja jotkut ihmiset vastaavat heti: 'Shakespearen ja raamatun.' Ja kieli-intoilija väittää: 'Raamattu ei ole mikään kirja, vaan kirjakokoelma.' Jotkut valitsevat 'Wisdenin ja Oxfordilaisen runokokoelman'. Toiset taas tahtoisivat rouva Beetonin keittokirjan ja Paul Morandin viime teoksen suurkaupunki-humusta —»