Taaskin äänettömyys.
VI
Ihan aikomattaan Margaret oli lausunut sen kysymyksen. Useita kertoja hän oli aprikoinut, miten saarelle oli tultu.
Tietenkin oli ollut vene… No niin, missä se vene oli?
Pirstoutunut rantakallioihin, oletti hän. Niin, hän oli otaksunut (puhuessaan siitä erinäisiä kertoja), että vene oli paiskautunut sirpaleiksi, särkynyt tulitikkupuiksi — että siitä (nähtävästi) oli jälellä vain se rannalle ajautunut laudanpätkä, jonka Mount oli katkaissut kahtia ja jonka palasia hän oli käyttänyt lyhentäessään hänen hiuksiaan. (Myöskin koetti Mount näpertää siitä hänelle jonkunlaista kampaa.)
Mutta sitä venettä soutamassa oli täytynyt olla jonkun —
On mahdoton soutaa ja pidellä toisen ihmisen kättä —
Ja jos veneessä olisi ollut ainoastaan herra Mount —
Vai oliko siellä ollut muitakin?
Helppoa olisi teidän mielestänne ollut Margaretin tiedustaa heti kaikkea sitä nuorelta mieheltä…