Ennen kuin Margaret toivotti hyvää yötä, virkkoi hän nuorelle Mountille: »Te otitte ensimmäisen tutkimusvuoron! Huomenna tahdon minä lähteä vaellukselle.»
»Vaellukselle — minkä tähden?»
»Olen kyllästynyt pysyttelemään yhdessä ainoassa pienessä, ahtaassa paikassa.» Margaretia vaivasi tunne, ettei hän nyt voinut puhua tälle miehelle avoimesti ja vapaasti, kuten hän olisi voinut tehdä edellisenä iltana. Ihan ilman aihetta oli heidän suhteissaan tapahtunut jokin muutos… »Kaipaan pois täältä, herra Mount. Sallikaa minun liikkua vähän, teettehän niin?»
(Heti häntä harmitti, että oli käyttänyt sanaa »sallikaa».)
Mount puhui hänelle kohteliaan vieraan tapaan.
»Neiti Verity, ette ole vielä varsin kauan harjoitellut tätä ponnistuksia kysyvää elämää varten.»
»En haluakaan ponnistella. Tunnen oikein hyvin jaksavan! kävellä vähän — puolitoista penikulmaa —»
»Ei vielä. Te väsyisitte perinpohjaisesti hoivailtavakseni—»
»Lupaan, etten väsy.»
»Sellaista ei voida luvata», huomautti nuori Mount, pistäen ukulelen koteloonsa. Hänen itsehillintänsä salasi eräänlaista pelkoa…