* * * * *
Hänen teki mieli viheltää hilpeästi saapuessaan rannalle, jossa ruoka tuoksusi suloisesti.
Hiljaa ja nopeasti hän lähestyi. Herra Mount oli kattanut oikein juhla-aterian. Hän oli levittänyt esille kaikki, mitä oli jäänyt tähteeksi edellisen illan mässäyksen jälkeen.
Hänet oli nolattava ja heti.
Mutta ei. Pilasta tulisi hauskempi, jollei Margaret hiiskuisi mitään. Hän ei ainakaan kahteen päivään virkkaisi mitään havainnoistaan. Hän seisoi, tarkkaillen miestä ja samalla pohtien, milloin ihmiset tulivat niin vanhoiksi, etteivät heitä huvittaisi lasten uskottelut ja arvausleikit.
Yhdeksänkolmattavuotiaana herra Archie Mount sijoitteli tunnontarkasti ja juhlallisesti omin käsin pyytämiänsä purolohia alkeellisille lautasille, litteille kivilevyille — ikäänkuin hän ei olisikaan ollut tavallisen aamuisen kävelymatkan päässä ranskalaisesta maantiestä! Sen tien täytyi varmasti viedä johonkin Ranskan kaupunkiin; siellä oli kapeita, kahville tuoksuavia katuja, liikkeitä, joiden kiivissä oli sanoja: boucherie, épicerie, charcuterie, pâtisserie, ja muita ruokatavaramyymälöitä, joiden ranskalaisten nimien sointu kiihoittaa ruokahalua niin paljon paremmin kuin englantilaisten. Varmasti ne liikkeet, jotka eivät saattaneet olla kovin kaukana, olivat tavallisuuden mukaan kynnyksiään myöten täynnä houkuttelevia ravintoaineita… Mutta tuolla Mount ahersi vakavana ikäänkuin olisi itse uskonut, että sekä hän että Margaret nääntyisivät nälkään ilman hänen ponnistuksiaan! Tällä kertaa hän ei edes vihellellytkään.
Hilpeästi Margaret luikkasi hänen takanaan: »Halloo! Hyvää huomenta, herra Mount!»
Nuori mies hätkähti, ja häneltä putosi forelli liekkeihin. Sitten hän käänsi tyttöön päin sellaisen miehen kasvot, joka oli raivoissaan, koska ei ole rohjennut olla liian huolissaan.
»Kas! Te olette tullut?… Tiedättekö, kuinka kauan olette ollut poissa?… Missä olette —»
Hänen lauseensa katkesi äkkiä, sillä hän oli nähnyt. Hänen siniset silmänsä laajentuivat tummien, tuuheiden kulmakarvojen alla ja kiintyivät muulinkenkään, jonka Margaret oli pistänyt vyöhönsä. Hän tuijotti äänettömänä.