»Hitto soikoon! Niin onkin. Ikävä, etten heti teitä tuntenut, Mount», vastasi Eric naismaisen mielittelevään, lempeään tapaan, johon nykyajan nuoret turvautuvat joutuessaan hämilleen. »Olette — kasvattanut viikset, ettekö ole?»
V
Eric oli kovin tyrmistynyt, kuten hän myöhemmin selitti (useita kertoja tämän koristelemattoman saaritarinan aikana).
»Näin meidän kesken» (lainataksemme Ercin sanat) hän oli täällä, koska hän ensi kerran elämässään oli perinpohjaisesti kyllästynyt Oddley-sisaruksiin ja Nizzaan. Cynthia yhäti seurusteli niin mahdottomien ihmisten kanssa (ihan mahdottomien ihan, sanomattoman mahdottomien), ja Claude oli niin kirotun alakuloinen —
Eric oli lähtenyt Sardiniaan —
Sardinia oli mainio paikka (mutta siellä ei ollut voita eikä makuupaikkaa).
Senvuoksi hän oli liittynyt erääseen Meredith-nimiseen mieheen, joka oli ollut Magdalenissa samaan aikaan hänen kanssaan, ja he olivat tulleet Korsikaan, haluten nähdä jotakin uutta —
(Ja eikö Eric ollut totisesti nähnyt?)
Sinä päivänä he olivat vuokranneet citroenin. Lähteneet liikkeelle varhain aamulla, ajaneet suoraan saaren poikki.
Uimaan keskitalvella! Toinen kumppanus oli vastustanut. Mainio mies, mutta hänen mielestään ei voinut uida ennen kuin heinäkuussa. Hän oli mieluummin tahtonut torkkua autossa.