»Hän kykenee kumpaankin», mietti Margaret, joka oppi tästä satunnaisesta kohtauksesta enemmän kuin olisi voinut oppia kaikissa kouluissa.
Sanattomasti sen naisen katse teroitti äsken kihlautuneen tytön mieleen opetuksen, joka sanoin lausuttuna kenties olisi kuulunut:
»Viimeiseksi sivistys saavutti naisen. Siispä käydä sivistystä hyödyksesi! Hanki siitä kaikki mahdolliset edut! Mutta älä anna sen häpeän Vallita itseäsi! Tartu toisella kädelläsi lujasti kiinni nykyajan käteen! Mutta toisella takerru lujasti, hyvin lujasti elämän yksinkertaisuuteen! Ja onneksi olkoon, pikku sisko!»
XII
Tuntien, että häntä ihailtiin, kääntyi korsikalainen laulajatar ulkomaalaisten puoleen, pakinoi heidän kanssaan ujostelematta ja kertoi päivänsä vietosta. Oli ollut hautajaiset; hän oli ollut serkkunsa luona syömässä. He olivat syöneet hyvin; nauttineet väkeviä, juoneet sikäläistä punaviiniä, niin että heidän päänsä olivat olleet kuin tuulimyllyt.
Hän lisäsi: »Je m’appelle Aimée.»
»Et vous le serez beaucoup», huomautti Mount koruttomasti.
Ne sanat nostattivat hilpeyttä. Niitä toistettiin ja huudettiin; niitä kaiuttivat toisessa heidän kohdallaan soudetussa veneessä istuvat henkilöt. Epäilemättä jäisi siihen korsikalaisperheeseen unohtumaton muisto nuoresta englantilaisesta, joka (kuultuaan »rakastettua» merkitsevän nimen) oli sanonut: »Ja te olettekin sellainen, hyvin suuressa määrin.»
Margaret pyysi: »Laulakaa!»
»Les baisers!» kirkuivat riikinkukkotytöt.