Käyttäytymissäännöt olivat hävinneet koko maailmasta. Varmasti ne olivat hävinneet tästä korsikalaisesta satamasta; jälleennäkemisen ilon valtaaman ryhmän ympärillä tungeksi siellä latinalaisia, joihin on lähtemättömästi syöpynyt taipumus iloita iloitsevien kanssa. Pian en unohda, kuinka hämmentyneen sydämellinen Violet Verity oli, kun Aimée häntä tervehti, puristaen lämpimästi hänen kättään…
XIV
Irtauduttuaan äitinsä syleilystä Margaret joutui äidin saattajan karhumaisiin käsivarsiin, ja hänelle huudettiin: »Kuinka voit, rakas? Miltä tuntui? Paremmalta kuin Ritzissä?»
»Paljon paremmalta! Kiitos, Tom-setä!» vastasi Margaret näköjään hyvin sydämellisenä.
Tyttö esiintyi oikein hyvin, nauraen vanhukselle herttaisesti, tiedustellen häneltä, missä hän oli oleksinut. Hän oli joutunut myrskyn käsiin sen päivän edellisenä iltana, jona Margaret oli ensi kerran vilahdukselta nähnyt hänet, kun hän oli aikonut aavistamatta saapua heidän poukamalleen aamiaisvierailulle —
Luullakseni ei Margaret ikinä millään ulkoisella merkillä paljastaisi, miltä tämä asia hänestä tuntui — Mutta hän ei ikinä antaisi anteeksi setä Tomille.
Kohtuuton, epäoikeudenmukainen, epäloogillinen kuten luonto! Tositapaus pysyi terävämpänä kuin käärmeenhammas. Hän ei voinut antaa anteeksi sedän menettelyä. Siitä huolimatta, että se oli parasta mitä hänelle oli voinut sattua, siitä huolimatta, että hän sai kiittää setä Tomia uudesta vireydestään, raikkaasta elämänhalustaan, onnestaan, rakkaudestaan, jopa »Dick» Mountistaan! Vaikka tähän kiitollisuudenvelkaan lisättiinkin ihanteellinen avioliitto, koti ja kalliit aarteet, vallattomat 'Charles ja Eric’— ei se muuttanut asiaa.
Margaret ei milloinkaan, ei ikinä antaisi anteeksi Tom-sedälle.
XV
Äiti oli tietysti yhdellä silmäyksellä nähnyt, että ruumiillisen tervehtymisen, sielullisen tasapainon saavuttamisen, helmimäisen kauneuden kirkastumisen lisäksi hänen tyttäressään oli tapahtunut vielä yksi muutos. Rakkaudessa —