»Niin, hän Ritzissä käy, ei juuri muualla näy, ja siksipä on hän nököttäjä-Tom!»
lauloi joku toinen nuorukainen. Tätä sukkeluutta tervehti myrskyinen nauru. Yleisen hälinän aikana näin Margaretin kiertävän laihan, nuoren käsivartensa äitinsä kaulaan ja kuiskivan hänelle kiihkeästi oman savukkeensa tupruavien savupilvien lävitse, pyytäen sellaisen henkilön tavalla, jonka olisi tarvinnut vain komentaa. Mitenkähän sen illan vietto järjestettäisiin, aprikoin.
V
Pian siitä järjestelystä annettiin tieto.
Tom-sedän tervetuliaisia juhlittaisiin »Ritzissä». Jokaisen oli tultava mukaan. Myöskin minut kutsuttiin. Koska olemukseni pohjasävel on uteliaisuus, otin kutsun vastaan. Kaikkien piti saapua, mutta kutsuja oli Margaret. Meidän kaikkien, setä Tom mukaanluettuna, piti olla Margaretin vieraita.
»Entä te», lisäsi rouva Verity nuorelle miehelle, joka oli koko ajan istunut lähellä häntä selin lamppuun päin, joten hänen päänsä näkyi minulle vain tummana täplänä himmeän purppuraista valopyörylää vasten. »Tulettehan tekin?»
»Kiitoksia! Tulen mielihyvin.»
»Ja sinä, Eric», komenteli Margaret, »ja Tynkä ja Pisama ja Prinssi! No niin, taivaan kiitos, että minulla on ainakin ystäväni auttamassa minua selviytymään sukulaisistani. Se on sentään jonkunlainen lohdutus, eikö olekin, Cyn?»
Cynthia Oddley ei näyttänyt olevan kovin mielissään tällaisesta järjestelystä. Hän käänsi teräväpiirteiset kasvonsa veljensä puoleen, joka oli älylahjoiltaan heikompi muunnos hänestä, ja kuulin hänen jupisevan jotakin »kauheasta käänteestä… Entä myöhemmin?… On sanottava, että sinä kyyditset hänet kotiin —»
»Ja saatan hänet sinne?» mutisi veli.