»Tietysti saatat hänet sinne.»
»Sittenkin kummastellaan, minkä tähden —»
»No, Claude, älä ole tuollainen hupakko joka asiassa. On kyllä aikaa miettiä kaikki valmiiksi ennen sitä, eikö olekin?… Ole hiljaa! Etkö voi hillitä, kieltäsi?» kuiskasi sisar hampaittensa välitse. Huomasin hänen vihreälle hohtavan monokkelinsa epäluuloisesti välähtävän minuun päin. Monokkelittoman silmän ilme ei miellyttänyt minua sen enempää. Jo nyt se tyttö teki oloni epämukavaksi. Jo nyt arvasin hänen tietävän, että olin erottanut sanan »myöhemmin» ja aprikoin sen merkitystä.
Äkkiä ja aiheettomasti välähti sitten mieleeni vaikutelma tästä Margaretin ystävättärestä. Niin nuori kuin Cynthia Oddley olikin, tuntui hänen ilmeensä muistuttavan erästä toista tuntemaani henkilöä. Tämä viimemainittu oli luisunut innoittavan tottumuksen valtaan. Hän oli alkanut leikitellä lääkkeillä, kokeillen erilaisilla huumaus- ja kiihoitusaineilla. Ja lopuksi hän oli sortunut, kärsien tappion erittäin hirvittävässä kamppailussa.
Sen kamppailun yksityiskohdat alkoivat tunkeutua muistiini.
Mutta ne yksityiskohdat olin tahtonut haihduttaa mielestäni.
Karkoitin ne luotani nytkin. Se oli liian mieletön ajatus, varmastikin vain oman mielikuvitukseni kepponen!
Sanoin jäähyväiset ja laskeuduin portaita alas saman nuoren miehen seuraamana, joka oli istunut selkä valoon päin.
VI
Ulkona oli hieman marraskuun sumua.