Mun tyttösein saa laulelen, hän verraton, hän helmi on!»
Tällaisessa ilmakehässä alkoi lapsi varttua. Hänen nuoret vanhempansa jumaloivat toisiansa ja häntä. Heillä kolmisin oli ihanat päivät huvilassa aina puolison loman viimeisiin hetkiin saakka.
Sitten mies aina suuteli heitä molempia vähintäänkin kymmenesti »viimeisen kerran», otti reppunsa sekä paksun, sinisen sadetakkinsa ja lähti jälleen merelle. Ja rouva Verity jäi syömään jäähtyneitä liharuokia, käyttämään kerran yllään olleita puserojaan ja säästämään merimiespuolison seuraavan loman varalle.
Mies hukkui laivansa upotessa myöhään syksyllä 1914.
Ja on helppo kuvitella, että vaimolle antoi elämänhalua vain yksi seikka.
Hänen pieni tyttönsä.
III
Valkoisessa huvilassa Sussexissa, meren rannalla, hiekkasärkkien aukeassa helmassa pieni Margaret Verity vietti sitten muutamia vuosia ankaraa elämää.
Lapsi totutettiin liikkumaan ulkosalla joka päivä, olipa ilma minkälainen hyvänsä. Hän sai rämpiä pitkiä matkoja sateessa (ja hän oli sama tyttö, joka myöhemmin ei koskaan laskenut pientä ranskalaiskorkoista kenkäänsä maahan muutoin kuin laskeutuessaan autosta). Makuuhuone, jossa ei ollut uunia ja jonka ikkunat olivat auki kesät, talvet (hänellä, joka sittemmin nurisi, jos lämmityslaitoksessa oli pieninkin vika). Yksi ainoa sarssileninki, kotikutoiset villaliivit, parit housut, sadetakki, paksut kengät ja pyöreä skottilaishattu — paljoa muuta ei ollutkaan koko hänen pukuvarastossaan (hänen, joka myöhemmin ei koskaan käyttänyt samaa tanssipukua kolmasti peräkkäin ja joka ei tiennyt muiden vaatteustensa lukumäärää). Hän oppi pesemään, kattamaan pöydän ja tekemään kaikenlaisia pikkuaskareita huojentaakseen heidän ainoan palvelijansa taakkaa (hän, josta pian tuli tarjoilijaan kauhu ja kamarineitojen painajainen!). Joka aamu hän pulikoi jääkylmässä ammeessaan (niin, tämä sama Margaret, jonka yhdeksäntoistavuotiaana piti loikoilla tuntikausia voimakkaasti tuoksuvassa vedessä, niin kuumassa, että hän siitä noustessaan oli melkein kypsäksi keitetty, hervoton, sekava ja veltto). Siihen aikaan hän ei tiennyt mitään ylellisyyksistä eikä huveista, makeisista, silkkisistä alusvaatteista eikä kalliista, kestämättömistä kengistä. Ei sinnepäinkään; eikä hänellä ollut aavistustakaan edes niistä mukavuuksista, — joihin hänenikäisensä lapset ovat tähän aikaan tottuneet. Tämä kaikki ei suinkaan johtunut siitä, että ystäväni rouva Verity olisi ollut spartalaisluontoinen, vaan yksinomaan siitä, että äiti ja tytär olivat siihen aikaan, kuten ihmiset sanovat, »surkean köyhiä».
Leskellä oli eläkkeensä, huvilansa ja puutarhansa, siinä kaikki. Hänen ei kannattanut palkata jokapäiväistä opettajatarta. Margaret luki äitinsä johdolla niinä muutamina tunteina, jotka hän vietti sisällä. He kasvattivat itse vihanneksensa; he vaalivat kanoja ja myivät munia; he laittoivat kuntoon kaksi erinomaista tuoksuherneaitaa, joista he katkoivat kukkakimppuja ja sulloivat pitkiin laatikkoihin, myyden nekin ja saaden kahdeksantoista pennyä tai puoli kruunua laatikosta. Nämä rahat piti säästää, jotta saataisiin puutarhaletku, joka maksoi neljä shillingiä jalka ja jota rouva Verityn ei vielä kannattanut ostaa, ja ranskalainen keittokalusto keittiöön. Ruokalistan tärkeimpänä osana olivat aina hakattu lampaanliha, keitetyt vihannekset ja riisimuhennokset.