Entä neiti Verity? Saanko sekoittaa teille cocktailin?»
»Saatte», kehoitti Margaret. »Pitäisin siitä. Älkää välittäkö, jos se onkin vastoin määräyksiä!»
Oltiin Mountin huvipurressa sen keinuessa Nizzan satamassa kaksi viikkoa myöhemmin. Parhaillaan oli hänellä kutsut joulukuun loppupuolen aurinkoisena iltapäivänä, joka oli määrätty Margaretin elämän mullistavaksi käännekohdaksi.
II
Kuinka erilaisessa ympäristössä nyt olimmekaan! Pimeä, synkkä Lontoo oli maailman toisessa ääressä. Oli vaikea ajatella, että siellä Hill-kadulla oli sateista ja sumuista ja että ihmiset kävellä lotistelivat sateenvarjot ylhäällä, yllään märät turkit, jaloissaan lokaiset kengät, nenät punaisina ja valitellen: »Huh! Kuinka kurja joulu-ilma!»
Tullessamme Ranskan eteläiselle rannikolle olimme nähneet sen matkan tavallisen ilmiön, kun kolkko sää muuttui kirkkaaksi.
Kaikki oli säteilevän kirkasta. Safiirinvärinen taivas, jota vastaan piirtyivät kaukaisten vallattoman sahalaitaisten alppien lumipeittoiset huiput. Viheriän harmaina väreileviä öljypuulehtoja. Appelsiinipuita, joiden oksilla nuokkui kullanvärisiä hedelmiä kuten värillisiä palloja joulukuusessa. Hilpeän teennäisenä lisänä valkeita kaupunkeja pitkin Välimeren rantaa! Vuorenkorkuisia hotelleja, jotka muistuttivat sireenien kallioita ja joista kantautui tanssimusiikkia! Puolikuunmuotoisia, puoleensa viekoittelevia näyte-ikkunoita! Eloisasti vaihtuvia puistoja ja aukioita, joita reunustivat tupsulatvaiset palmut! Kukkatarhoja, joihin tulipunaiset salviat, kaunokit, kurjenpolvet, päivänkukat ja tuoksuneilikat jo loivat värihohdetta! Vesitulvaa muistuttavat bougainvilleat näyttivät lapsellisten huvimajojen kupukatoille ja oville kaadetulta viiniltä. Täällä, jyrkällä, lehväisellä ylängöllä piirtyi Comiche-kadun huikaiseva Z, yläpuolellaan Rivieran sininen taivas, jossa leijaili ja syöksähteli lokkeja, ja alapuolellaan siniselle ja vihreälle vivahteleva lahdelma, jonka pinnalla keinui lukemattomia ranskalaisia kalastajalaivoja. Siellä välkkyi valkeana ja viehkeänä kuin nukkuva joutsen myöskin Mountin höyrypursi.
Taaskin pyydän anteeksi (samoin kuin pyysin anteeksi puhuessani herra Lloydin ammatista) sanontatapani epätäsmällisyyttä. Miehiä ja miesten asioita koskevissa tiedoissani on niin kovin ammottavia aukkoja. Ei milloinkaan ole nainen tuntenut olevansa avuttomampana aavalla ulapalla kuin minä ollessani — no niin, merellä. Ei koskaan ole kukaan niin huonosti tuntenut merisanastoa, laivoja, veneitä, kompassia, vuoroveden vaihtelua… Ja se on vahinko kertomukseni tähän osaan nähden. Älkää luulko, etten osannut pitää arvossa sitä kaikkea: merituulen raikkautta, kuvaamatonta vapaudentunnetta ihmisen tuntiessa olevansa kuin lokki, joka leijailee sirojen mastojen yläpuolella, meren vilpoista tuoksua, viittoilevaa taivaanrantaa, aluksen kupeella kimaltelevaa kirkasta, nefriitinväristä syvyyttä, sataman tyynen pinnan heijastamia koukeroisia kuvia, mutkallisia solmuja, taklausta ja sinipuseroisten, päivänpaahtamien, tervekasvoisten merimiesten kaikkia puuhia. Niistä minä nautin kykenemättä niitä ymmärtämään, saatikka niistä kertomaan…
Ystäväni, rouva Verity — merimiehen leski! — ei olisi ollut läheskään niin pystymätön kuvaamaan — sillä tavoin kuin se ansaitsi — tuota kaunista purtta, joka kuningattarena keinui muiden alusten joukossa viehättävässä satamassa. Rouva Verity ei ollut saapuvilla tänä tärkeänä iltapäivänä. Häntä oli luonnollisesti pyydetty näille poikamiehen teekesteille. Mutta hän oli valittanut olevansa väsynyt oltuaan edellisenä yönä kasinolla kovin myöhäiseen saakka jalkeilla.
Margaret oli ulkosalla vieläkin enemmän kuin Lontoossa ja vietti elämänsä sähkövalaistuksessa. Hänelle ei Riviera tarjonnut aurinkoista ulko-ilmaansa, korkealla sijaitseviin, lumisiin kyliin tehtyjä vuoristoretkiään, ei näyttänyt hänelle villin riemuisia maisemiaan ja purppuraisia auringonlaskujaan tummine, päivänvarjontapaisine mäntyineen, eikä hän tiennyt, että sen vuoksettomien ja luoteettomien lahdelmien maidonlämmin vesi houkutteli uijia läpi koko talven. Margaret ei ollut uinut vuosikausiin muutoin kuin pulikoinut Deauvillessa kuumimpina päivinä. Merikylvyt »veivät hänen kaikki voimansa». Urheiluun hänellä »ei ollut kylliksi tarmoa». Täällä vilisi leikkikentällä innokkaita pelaajia golfmailoineen, ja ruokailuaikana he iloisina istuivat puolisonsa ääressä heitettyään turkisvaippansa tennisvehkeiden päälle, mutta Margaret ei yrittänytkään pelata golfia ainoatakaan kertaa. Harvoin hän vaivautui edes katselemaan tennistä.