Rolls-auto, jonka hän oli tuonut mukanaan Englannista, oli aina suljettu. Hän hengitti raitista ilmaa vain astellessaan sen ja hotellinsa, kasinon heilahtelevan lasioven tai jonkun mielimyymälänsä oven väliä — sen enempää hän ei katsonut tarpeelliseksi, ennen kuin astuimme pieneen veneeseen, jossa meidät soudettiin nuoren herra Mountin purteen.
Isäntämme näytteli meille alustaan, näytti meille —
Niin, niinpä niin —
Tähän minun on pakko jättää tyhjiä paikkoja niiden täytettäviksi, jotka ovat, kuten lapset sanovat, »hyviä» tällä alalla. Omasta kohdastani minä olen niin »huono» siinä, että jos minun olisi kuvattava teille Sweetheart II:n kauneutta, en saisi havainnolliseksi mitään muuta kuin maan alastomuuden, nimittäin oman tietämättömyyteni. Se voisi kuitenkin selvittää, kuinka viimeistellyn hienot aluksen muodot olivat ja kuinka erinomainen sen puhtaus oli. Eniten hämmästyttivät minua pronssiosien huikaiseva kirkkaus, kaiken perinpohjainen järjestys, mustapuisen kannen sileys ja kukan terälehtiä muistuttavan maalauksen tuoreus.
»Mitä tulee kodin kauneuteen», sanoin nuorelle Mountille, »en jaksa käsittää, kenen aivoissa on syntynyt se ajatus, että koti on naisen paikka. Ei yksikään perheenemäntä pidä kotiaan sellaisessa kunnossa kuin te tätä laivaa. Ei ainoakaan naisista koottu palveluskunta pitäisi esineitä niin hohtavina kuin teidän miehenne pitävät. Voin helposti kuvitella pursissa ja veneissä elävien miesten pian unohtavan, että naisia on maailmassa. He voivat pian oppia tulemaan toimeen ilman heitäkin.»
»Arveletteko niin?» virkkoi Mount.
Hänen miellyttävällä, vilpitöntuntuisella äänellään oli se hyvä ominaisuus, että se salasi sen, mitä hän itse todella ajatteli, eikä paljastanut sitä.
Muistaessani, että tämä nuori mies aikoi naimisiin, pelkäsin olleeni tahditon unohtaessani hänen voineen ajatella, ettei maailmassa ole naisia. Hänen morsiamensa, niin oli rouva Verity kertonut, oli Roomassa omien sukulaisten parissa ennen vihkimistä. Siitä johtui herra Mountin viimeinen poikamiesretki Sweetheart II:ssa.
III
Margaret virkkoi välinpitämättömästi: