Olin kovin huolissani, niin, jännittynyt ja lopen ymmällä. Sillä nyt oli tullut sitä iltapäivää koskevan suunnitelmamme vaikein kohta.
Minun oli lähdettävä purresta. —
VI
Lähdettävä.
Huomiota herättämättä, käärittävä arabialaisten tapaan telttani kokoon ja hiivittävä hiljaa tieheni — sellaiset määräykset olin saanut.
Miten tehdä se?
Olin kolmen muun henkilön seurassa Nizzan satamassa viruvan, kahdensadan tonnin kantoisen huvipurren ahtaassa kajuutassa. Iltapäivä oli vaipunut purppuraisen sinipunervaan hämyyn, jossa lamput tuikkivat kuin jalokivet. Ja eikö tyttö joka tapauksessa huomaisi? Hänellä oli silmät. Ja hän oli varsin valpas.
Kuinka perin miestentapaista valmistaa tällainen suunnitelma, yleispiirteiltään niin rohkean uskallettu, ja jättää naisen asiaksi huolehtiminen sen yksityiskohdista! Kaikki yksityiskohdat tuntuivat välttämättömiltä kompastuskiviltä.
Minulle oli jupistu jotakin sellaista, että minun oli erottava nuoresta Margaretista teepöydässä, kun minut vietiin katsomaan jotakin — mitä salaperäistä aluksessa saattoi olla. Tuiki hyvä ehdotus. Mutta miten järjestää se? Juuri tällaisina hetkinä tuntuu ihmisestä se henkilö, jonka luota aikoo lähteä, ihan kuin takiaiselta. Miten pääsisin eroon tytöstä? Kului useita jännittäviä minuutteja.
Kuumeisena odotin vähäisintäkin tilaisuutta päästäkseni pujahtamaan
Margaretin luota.