»Ettekö olisi hyvä ja perkaisi ja huuhtelisi noita, neiti Verity?»
»Minäkö?» huudahti Margaret typertyneenä. »Perata nuo kalat?»
»Niinpä niin, minun on viritettävä valkea, kuten näette. Jätin veitseni niiden viereen.»
»Tarkoitatteko, että minun on halkaistava ne?» kysyi Margaret rajusti. »Minun?»
»Kas niin, sepä hyvä!» riemuitsi Mount; hän ei puhellut lainkaan tytölle, vaan syttyville oksille.
Nälkä repi Margaretia kuin suljettua ovea vasten hyppivä koira.
Oikein ja kohtuullista olisi tietysti ollut, että tuo nuori mies olisi perannut, valmistanut ja paistanut nuo kalat häntä varten niin pian kuin ihminen suinkin saattoi. Mutta, kuten hän oli sanonut, hänen oli huolehdittava nuotiosta, eikä Margaret jaksanut odottaa, että kaikki kävisi sopivaan tapaan. Nuo kalat (niitä oli vain kuusi) oli saatava kypsiksi. Ja jollei mies voinut suorittaa sitä heti —
VI
Millä hetkellä ja minä päivänä hyvänsä neljäkolmatta tuntia ennen sitä myrskyä Margaret olisi vakuuttanut itselleen mieluummin kuolevansa kuin koskevansa noihin kamalilta tuntuviin, kylmiin, sileihin, kuolleihin, raakoihin forelleihin. Ja tarttua miehen linkkuveitseen ja viiltää ne auki läpi —
Paljoa mieluummin kuin olisi kuollut, mieluummin, olisi odottanut enää hetkeäkään hän huomasi (hienoine, pitkine käsineen, joiden kärkevissä kynsissä vielä hohti viimeisen hoidon aikana hangattu vaaleanpunainen kiilto) suorittavansa tuota ilkeätä tehtävää. Hänen mieleensä johtuivat samanlaiset puuhat heidän keittiössään Sussexissa… (kauheata se työ oli aina ollut, oli nyt ja olisi vast'edeskin; mutta hän teki sitä…) »Vettä», ajatteli hän; »nyt ne on huuhdottava».
Ääneen hän lausui määräyksen: »Vettä!»