Hän otti höyhenpeitteensä; se tuntui korostavan Hendersonin kunnioittavan nöyryyden ja Topin osan erikoisuutta.
Tänään oli Topin yllä se indigon värinen sulhaspuku, joka teki ukkospilven vaikutuksen ja jossa oli ohut valkoinen reunus, ja hänen kravattinauhansa kirkkaan siniset ja purppuraiset kuviot muistuttivat käärmeen suomuja.
Henderson oli varannut hänelle sen, valinnut nenäliinan (se oli crèpe-de-Chineä) ja sukat, puhdistanut kengät itse ja sijoittanut pehmeän, harmaan hatun moitteettomasti kallelleen Topin vaivautuneeseen päähän.
Top oli tosiaankin loistava ulkoisesti; hänen vieressään istuva mustahattuinen matroona, joka laski eläviä kanoja sisältävän koppansa pään hänen moitteettomasti silitettyjen housujensa varaan, ei vaivautunut kiskomaan pois katsettaan hänen upeasta olemuksestaan.
Eipä silti, että Top-rukka olisi siitä välittänyt tai edes sitä huomannut, sillä hänen ajatuksiansa askarrutti yksinmaan se, mitä isoisänisä nyt järjestäisi.
5
Isoisänisä järjesti kiihkeän kinan autonohjaajan kanssa, jonka hän oli käskenyt kyyditä heidät neljän kilometrin Päässä olevalle opistolle.
Kaksi ja puoli shillingiä, vakuutti isoisänisä, oli naurettavaa kiskomista, maantierosvousta, ryöstöä, kiristystä. Kaksi ja puoli shillingiä? Puoli kruunua?
»Minä maksan sen teille», virkkoi Top lyhyesti ohjaajalle. »Nouskaa vaunuun, sir, tehkää hyvin.»
Isoisänisäpä ei totisesti suostunutkaan astumaan autoon. Eikä isoisänisä sallisi pojan maksaa’ se oli pelkkää siveellistä raukkamaisuutta Topilta. Pelkkää siveellistä raukkamaisuutta. Asian periaatteellinen puoli se isoisänisää juuri harmitti; tulla tänne, tähän syrjäiseen loukkoon ja sitten muka maksaa viheliäisestä kyyti-pahasesta ravistaneen näköisessä autossa enemmän kuin hänen rautatielippunsa Lontoosta tänne oli maksanut!