»Mutta he väittävät, ettei kukaan mies katsoisi teihin
»No niin; siltä minustakin tuntuu.»
»Mutta minkä ihmeen nimessä —?»
»Koska muistutan liian paljon työhevosta», selitti jumalatar yhtä hyväntuulisesti ja luontevasti.
Pilkallisesti ja epäilevästi isoisänisä nyökytti kilpikonnanpäätänsä samalla tavoin kuin omituiset, pienikantaiset, japanilaiset lamppua kannattavat olennot työntämättä kuitenkaan kieltänsä näkyviin.
Sitten hän alkoi uudelleen: »Entä jos joku mies katsoisi?»
»Minä purskahtaisin, se on varma», vastasi jumalatar. »Jos joku alkaisi leperrellä minulle joutavia ja muuta semmoista, purskahtaisin nauramaan kesken kaiken, ja siinä se olisi.»
»Totisesti», lausui isoisänisä lumouksen ja innostuksen valaistessa hänen kuihtuneita piirteitään. »Tämä on totisesti—» Hän kääntyi rauhalliseen, huvitettuun johtajattareen päin. »Niin, tällaisia mielipiteitä olisin tuskin osannut kuvitella kuulevani — sanokaahan, lapsi», — hän pyörähti jälleen urheilijattaren puoleen —»sanokaahan, tanssitteko?»
»Enpä huonosti.»
»Ette —?»