Sen iltapäivän viimeinen yllätys sattui silloin, kun isoisänisä sanoi jäähyväiset johtajattarelle.
Kun viimemainittu tuli ulos saattamaan heitä autoon, kumartui vanhus hänen kätensä ylitse kohteliaasti kuin kahdeksannentoista vuosisadan markiisi.
»Suvaitkaa ottaa vastaan kiitokseni siitä vaivasta, jonka olette nähnyt tehdäksenne tämän iltapäivän minulle ja nuorelle sukulaiselleni erittäin mielenkiintoiseksi. Parhaat kiitoksemme! Ja — ettehän kieltäydy? Haluaisin osaltani panna tämän sitä uimalammikkoa varten, jonka laittamisesta opiston alueelle puhuitte.»
»Tämä» oli sellainen seteli, että harmaahiuksisen johtajattaren pää oli sekaisin vielä sittenkin, kun ylimielisesti kohdeltu autonohjaaja ajaa turisti asemalle vievällä tiellä kahden shillingin kyytimatkan viimeistä kilometriä.
7
Junassa — jossa tällä kertaa ei kaikeksi onneksi ollut niin paljon väkeä — isoisänisä kääntyi Topin puoleen.
»Kuinka komea ja pysty nuori olento se sinun Venustyttösi onkaan!»
»Niin, sir, sellainen hän oli.»
»Kas vain! Sinä tajusit niin paljon, POIKA, niinkö? Minua hän miellytti.»
Sitä Top oli pelännytkin. »Niinkö, sir?»