Top aikoi vastata: »En tietenkään! Mitä ihmettä tarkoitatte tuolla puheella? Varmasti en unohda.» Tai jotakin sentapaista.
Silloin se tapahtui, se ytimiä värähdyttävä, henkeäsalpaava yllätys. Hän oli juuri puhkeamaisillaan puhumaan. Hän oli jo avannut klassillisen Venuksensuunsa.
Mutta heti hän tunsi, että se sulkeutui jälleen, ja sen sulkivat tytön pehmeät huulet.
Hyvin tähdätyllä, hätäilemättömällä ja lämpimällä suudelmalla tuo tyttö, tuo sfinksi, sulki hänen suunsa.
Sitten hän sulki ovensa työnnettyään nuoren Topin lempeästi siitä ulos.
XII luku
Väärä hälytys
1
Portailla Top seisoi — tai pikemminkin pyöri.
Hänen silmiensä edessä häämötti Lontoon katuiamppuja sadepisaroiden muodostaman helmiverhon lävitse. Hänen korvissaan kaikui tuon nuoren naisen kuiskaus: »Hyvää yötä, te herttainen olento!» Hänen huulillaan tuntui kestävä lämpö, tiukasti takertuva gardeniantuoksu, tytön hyväilyn yhäti värähdyttävä hurma. Ja hänen sydämessään tulvi sekavana myllerryksenä ennen tuntemattomia ajatuksia. Hänen vaistonsa nukkuivat vieläkin; mutta liikutaanhan unissakin. Ajatukset olivat ristiriitaisia, kiistelivät ja kirkuivat.