5
Top riisui takkinsa, kiskoi irti kauluksensa, hellitti housunkannattimensa, kiersi paidanhihansa ylös, lainasi pitemmaltä kelpo kumppanilta vyön ja parin vanhoja kenkiä ja ryhtyi innokkaasti tekemään »hiukan ruumiillista työtä» kuten isäntäväki sanoi.
Top raatoi ja kaivoi useampia tunteja kuin yksikään ammattiliitto olisi sallinut; hän mätti tonnimääriä etelärannikon multaa toiseen paikkaan.
Kylpien kunniallisessa hiessä, hengittäen keuhkojensa pohjasta, huohottaen ja virnistellen Top pyyhki otsaansa; hän upotti vaaleat kasvonsa isoon, hopeiseen maljaan (jonka isännän toinen poika oli saanut palkinnoksi kuulantyönnöstä), ja elämä tuntui hänestä hyvältä, paremmalta kuin hän muisti sen milloinkaan tuntuneen.
»Asia on niin, että kaupungissa muuttuu niin vietävän veltoksi», valitti uurastava vieras katkerasti australialaisille ystävilleen.
Harmistuneena Top silmäili kämmeniään, joihin työ oli nostattanut rakot. »Totisesti minua kiukuttaa tällainen veltostuminen. Olen muuttunut ihan vennoksi.»
»Maltahan toki; minä en niin sanoisi, Top; pian saamme nähdä.»
6
Kun pimeä kattoi heidän työmaansa, siirtyivät kelpo kumppanit vieraineen ladosta tehtyyn, tilavaan, miesmäisesti kalustettuun arkihuoneeseen. He työnsivät isot, kolhiutuneet, nahkapäällyksiset nojatuolit seinämille ja käärivät matot kokoon. Sitten Top otteli nyrkkeilykintaat käsissä ensin toisen, sitten toisen pojan kanssa.
Ei; Morset eivät totisesti olisi väittäneet, että Top oli käynyt vennoksi.