»Oi, rakkaat ystävät! Minä ihan elän sitä varten!» huoahti Gertrude sydämensä pohjasta. Kallistaen tuoliaan taaksepäin hän ojensi kätensä tumman, tuuheahiuksisen päänsä yläpuolelle ja lausui viehättyneenä: »Mitä puuhaisan, työteliään elämämme varrella muuta vielä sattuneekaan, olemme saaneet pitää yhdet, jumalalliset, kalliit kutsut. Sitä ei kukaan voi meiltä riistää! Oi kuinka minä odotan yhdeksättä päivää!»
Kaikki he (paitsi Topia) odottivat yhdeksättä päivää.
XIV luku
Syntymäpäiväjuhla
1
Ja vihdoin — mutta sittenkin ihan liian pian! oli yhdeksäs päivä, tanssiaisten päivä, päivä, jonka merkiksi nuori Tophampton olisi halunnut pystyttää mustan hautakiven.
Koko päivän Top teki työtä tiukasti, mutta innottomasti opistossa. Aikaisin hän palasi kotiin Oxfordin alueelle. Hän salli Hendersonin palvella itseään, pukea hänet hännystakkiin, sitoa hänen kaulanauhansa, tehdä hänen jakauksensa, järjestää hänen ulkoasunsa. Top söi aikaisen päivällisen eräässä rauhallisessa ravintolassa South Kensington-aseman läheisyydessä erään opistolaiskumppaninsa seurassa, joka ei voinut saapua Topin tanssiaisiin, koska hänellä oli aikaisempi sopimus mennä teatteriin.
Top kadehti sitä miestä.
Hyvissä ajoin Top lähti hotelliin. Hän astui eteiskatokseen, asteli loivia, paksumattoisia portaita myöten marmorihalliin, jonka seinät välkkyivät; tuikeasti hän tähyili virkapukuisia palvelijoita, ikäänkuin he olisivat olleet vartijoita vankilassa, jossa hänen olisi kärsittävä kuritushuonerangaistus.
Sitten hänen oli, kuten hänestä tuntui, tuntikausia hermostuneena vetelehdittävä käytävissä, pukuhallissa, tupakkahuoneessa, seurustelusalissa, ennenkuin koitti se kohtalokas hetki, jolloin hänen vierautensa piti saapua.