1
»Polvistus sievimmälle, kumarrus sukkelimmalle ja suudelma rakkaimmalle» on vanhanaikainen panttileikin ehto.
Huolettava määräys! Kaikkien ei ole helppo noudattaa sitä aina tarvittaessa. Sillä jotkut meistä ovat syntyneet rakkautta varten; toiset saavuttavat rakkauden; vain muutamille rakkaus työnnetään. Tässä esimerkiksi on kertomus nuoresta miehestä, jolle rakkaus työnnettiin, pakotettiin, suorastaan tungettiin kurkkuun.
Kenties ette pidä hänestä ettekä hänen tavoistaan… En minäkään niitä puolusta enkä pyydä teitä pitämään tästä nuoresta miehestä. Sallikaa minun vain kertoa teille, miten hänen kävi.
Hänen aikansa ei vielä ole esiintyä tässä kertomuksessa. Esiripun kohotessa on näyttämöllä (kodikkaassa arkihuoneessa eräässä Oxfordin vuokrakasarmi-alueen huoneistossa Lontoossa lähellä Thamesin rantaa) toisarvoisia naispuolisia henkilöitä.
Ikkunakomeron istuimella kyyrötti nuori tyttö, katsellen ulos, tähyillen, pälyillen — ikäänkuin odottaen jonkun juhlakulkueen ohimenoa.
2
Hänen toinen pitkä, hoikka säärensä ja toinen kaareva, hieman rapistuneen suèddkengän peittämä jalkansa lepäsivät matolla hänen aitansa. Toinen kyynärpää nojasi ikkunalautaan; toinen käsi oli hautautunut hänen tuuheaan, ruskeaan tukkaansa, toinen painettuna hänen pehmeitä huuliansa vasten. Hänen kirkkaat silmänsä tuijottivat ulos ikkunasta kellertävään hämyyn, alas kadun litistyneiltä näyttäviin plataaneihin, huojuvien, täyteen sullottujen linja-autojen kattoihin, kotiansa kohti kiiruhtavien jokapäiväisten uurastajien hattuihin.
Ei suinkaan riemastuttava linnunsilmillä katseltu näky.
Mutta sittenkin Helen Mundy, joka oli juuri äsken täyttänyt kahdeksantoista, katseli sitä silmiä väräyttämättä ikäänkuin olisi odottanut jonkun juhlakulkueen tulevan sitä tietä.